Grave Siesta: Piss & Vinegar

Omakustanne

Grave Siestan mainio esikoisalbumi sai vajaa neljä vuotta sitten pääosin positiivisen vastaanoton, kun tekijämiehet pistivät doom-junansa puksuttamaan savuista metallia. Pitkäksi venähtänyt levytysväli ja tippuminen takaisin omakustanteiden puolelle herättää ainakin allekirjoittaneessa kummastusta, sillä yhtye tuntuu jo löytäneensä mukavuusvyöhykkeensä, eikä Piss & Vinegarista löydy selviä valuvirheitä.

Selkein muutos albumeiden välillä on uutukaisen aiempaa metallisempi ja vihaisempi soundi. Siinä missä yhtye kulki aiemmin kyynärän päässä pyhän Black Sabbathin viitoittamaa tietä, viihtyy toinen pitkäsoitto lähempänä modernin metallin pirtaan. Metallistuminen ja soundin hionta savuisesta pörisevämmäksi on kuitenkin ollut sen verran hienovaraista, että ryhmä kuuluu edelleen selvästi doomin piiriin ja siirtymä ei vaikuta pakotetulta vaan verrattain luonnolliselta. Etenkin lievästi mastodonmainen Seamans Swallow’s onnistuu yhdistämään tutut palaset uusiin elementteihin ja lopputulos on kuin biisin tarinassa: hirviö vailla vertaa. Onnistumisten joukkoon lukeutuu myös rennosti runttaava Pile of Tongues, jonka höyryävässä hengessä ja iskukaulinnassa on jotain kovin thecrownmaista. Albumin sulkeva Whispers of the Worm onkin jo sitten niin valtaisa hirviö, että moista ei olisi voinutkaan sijoittaa muualle kuin ankkuriksi. Teos on jylhä, mittava ja saa ruksattua kaikki doom-genren ”pakolliset kuviot”, eli kaikki on tavallaan kunnossa, mutta jostain syystä tällaiset kunnianosoitukset eivät oikein maistu allekirjoittaneelle.

Grave Siesta astuu silti rohkeasti eteenpäin ja doomiin sekä stoneriin on saatu kummasti eloa, kun se on keksitty risteyttää vanhan kunnon death’n’rollin kanssa. Ihmettelen suuresti mikäli bändi joutuu tämän näytön jälkeen tekemään kolmannen albuminsa hartiapankin voimin.