Neil Young: The Monsanto Years

Neil Young on suivaantunut. Hän on vihainen Monsanto-yhtymälle, joka on yksi maailman suurimmista maatalouskemikaalien tuottajista. Pääsyy hänen kiukkuunsa on yhtiön toiminta maanviljelijöitä kohtaan. Yhtiö on patentoinut siemenensä ja kieltänyt niiden säästämisen uutta satoa varten. Tämä on oikeusturvan kannalta ongelmallista: kuka omistaa esimerkiksi siemenet, jotka leviävät tuulen mukana? Monsanto on käynyt kymmenisen oikeusjuttua viljelijöitä vastaan – ja voittanut lakimiesarmeijoidensa avustuksella ne kaikki.

Vaikka Youngia on kritisoitu geenimuunteluun liittyvästä harhaan johtamisesta, hänen sanomansa kärki on valinnanvapaudessa, Monsanton toimissa viljelijöitä kohtaan ja päättäjien kytköksissä yhtiöön. Monsanto on erikoistunut mm. geenimuunneltuihin viljelyskasveihin. Young haluaa nauttia ruokansa GMO-vapaana – ja viljelijöille vapauden päättää ovatko heidän tuotteensa muuntogeenisiä vai eivät. Tiedemaailmassa on konsensus GMO:n turvallisuudesta ihmiselle, vaikka terveellisyysnäkökohta ei huomioikaan vaikutuksia esimerkiksi biodiversiteettiin eli luonnon monimuotoisuuteen.

Koska taiteilijalla on agenda, hän kehystää sanomansa palvelemaan sitä. Kulttuurituote on täysin subjektiivinen näkemys - ja muun vaatiminen on suorastaan pöyristyttävää. Tärkeintä on se, ettei suoranaisesti valehtele, mikäli käsittelee olemassa olevia asioita. Monsantolla on vireillä noin 150 oikeusjuttua, jotka koskevat satoja viljelijöitä. Olisi kohtuullisen typerää jäädä kiinni valheesta ja joutua tuon jonon jatkoksi. Sanamuodoista voidaan toki keskustella. Esimerkiksi tutkimuksen mukaan torjunta-aineet lisäävät autismin riskiä. Young muotoilee asian (laulussa, jossa hän piikittelee jopa musiikinkuuntelijoita) näin: Don’t say pesticides cause autistic children/People want to hear about love.

Turhautunut. Raivostunut. Päättäväinen. Sitä kaikkea on The Monsanto Years. Tätä raivoa kanavoimaan hän on valjastanut nuorista osaajista kootun Promise of the Real -yhtyeen, joka muovautuukin yllättävän moneksi. Crazy Horsesta muistuttavan nuhjuisen, meluisan ja raa’an yleisilmeen rinnalla käydään myös kauniissa akustisissa maisemissa, ja tyylikkäitä harmonioita löytyy yhtä lailla säröisimmistäkin lauluista. Paikoin paatoksellisesta tyylistä huolimatta sävellykset ovat yleisilmeeltään hyväntuulisia. Ja mikä tärkeintä – biiseissä on purevuutta. Big Box (josta on erityisen komea versio mukana tulevalla dvd:llä) ja hauskasti nimetty sanaleikki A Rock Star Bucks a Coffee Shop (Starbucks ja Monsanto ovat yhdessä haastaneet Vermontin osavaltion oikeuteen, koska Vermont haluaa GMO-ruokaan erilliset merkinnät) ovat molemmat aivan kärkipäätä Youngin 2000-luvun tuotannossa, mikäli Chrome Dreams II -albumin (2007) helmiä ei lasketa. Edes maukas kitarointi ei kuitenkaan pelasta kahdeksanminuuttista nimiraitaa, joka toistaa itsensä tuhoon – ja koko levyn lopullisesti sivuraiteille maalisuoraa edeltävässä viimeisessä kaarteessa.

Aika näyttää, miten tämä levy vanhentuu. Mutta tapahtui mitä tahansa, hyvät laulut jäävät aina pystyyn. Ja ainakin albumi jättää jonkinlaisia ajatuksia ja pohdinnan aiheita itse kullekin. Siemenet ovat elämää. Jos joku omistaa siemenet, omistaako joku myös elämän? The Monsanto Years on kauttaaltaan hiomaton ja nopeasti kasattu kokonaisuus rosoisia muutaman kerran ottoja ja välillä myös riimittömiä rivejä. Toisaalta, juuri siksi se onkin niin kiinnostava tirkistelyreikä siihen huoneeseen, josta Neil Young -niminen artisti katseli maailmaa vuonna 2015.