Joensuu Riihimäki: Greetings From The Edge Of The World

Running Moose / Puuma

Nimestään huolimatta Suomen Turusta keikoilleen suuntaava Joensuu Riihimäki on mielenkiintoinen tapaus. Yleensä kun kotimainen bändi yrittää kuulostaa Mark Knopflerin, Eric Claptonin ja JJ Calen yhdistelmältä tulokset tahtovat olla lähinnä katastrofaalisia, tai ainakin liian monella tasolla myötähäpeää aiheuttavia. Amerikan raitilla voi kyllä tallata banjo kainalossa, mutta kuinka kuulostaa edes periaatteellisella tasolla aidolta asialta, eikä ainoastaan jälleen yhdeltä kolmannen luokan Lännen-Jukalta?

En tiedä missä risteyksessä ja kenelle ryhmä on myynyt ja mitä (tämä on kirjoittajan kompasteleva viittaus Robert Johnsoniin), mutta tällä albumilla blues soi sielua ravistavasti, roots on syvän juurevaa ja country istuu maisemaan kuin lehmipoika hepan selkään. Soundimaailma ja Sami Joensuun vokalisointi ovatkin paikoin jopa niin autenttisen kuuloisia, että olisin uskonut kyseessä olevan aidon amerikkalaisryhmän, ellen paremmin tietäisi. Äänivalli on samanaikaisesti suuri ja ilmava, sillä usein valokeilaan nousevat pelkästään laulu ja kitara/banjo/jokin muu kielisoitin, taustojen värittyessä mosaiikkimaisten pikkupalasten taidokkaalla sommittelulla. Etenkin kuulokkeilla herkkä taustapalapeli pääsee todellisiin oikeuksiinsa, mutta uppoavat biisit kyllä ilman niitä pienimpiä nyanssejaankin.

Greetings From The Edge Of The World on myös siitä erikoinen levy, että se kuulostaa upealta niin hiljaa soitettuna kuin lujaa luukutettuna. Se sopii taustalle, mutta sen pariin voi vaivatta uppoutua ja tulla viedyksi rullaavan musan mukaan. Se on monin tavoin äärimmäisen epä-suomalainen albumi, mikä on erittäin positiivinen asia, kun tyylilajina on Amerikan mystisillä teillä soljuva blues-rock.