The Prophecy: Ashes

Blackdoom

Brittein saarilta englanninkielist�, melodista doom-tuomiotaan julistava The Prophecy julkaisi vuoden 2003 alussa omakustanteena pitk�soiton Ashes. Hieman my�hemmin Blackdoom Records nappasi b�ndin suojiinsa, ja nyt levy on uudelleenjulkaistu firman kautta. The Prophecy on yksi lukuisista My Dying Briden jalanj�ljiss� kulkevista yhtyeist�, joita brittein saarilta tuntuu tasaisella tahdilla l�ytyv�n. Laulu on toteutettu p��osin melko �puhtain� keinoin, vaikka Matt Lawson melko alhaalta muriseekin � l�ht�kohtana on kuitenkin perinteinen laulu, ei �rin�. S�vellykset ovat kautta linjan pitki�, hitaita ja monimuotoisia, tuoden monin paikoin mieleen my�s Anatheman. Levyn nelj�n uuden kappaleen seuraksi on tuotu vuonna 2002 julkaistulta To End All Hope �demolta biisit The Killing Fields ja Till Light Enshrouds, kokonaispituuden noustessa n�in l�hemm�s 50:t� minuuttia.

Ensimm�isen� kuultava nimiraita Ashes avaa pelin komeasti soiden, mutta j��den jotenkin vajaaksi kaikesta yrityksest� huolimatta. Taivaisiin asti ulottuvat kitaroiden ja koskettimien kutomat ��nivallit, joita kuorot komeasti tukevat, soivat toki hienosti mutta eiv�t pysty murtamaan sit� viimeist� sinetti�. Toisena soiva, ja vanhempaa tuotantoa edustava, The Killing Fields muistuttaa aivan liikaa esikuviaan. Biisi kyll� jyr�� ansiokkaasti, mutta nostaa aivan v��ri� kasvoja mieleen.

Alun vaikeuksien j�lkeen The Prophecy nousee levyn parhaimpien raitojen joukkoon, antaen n�ytteen samannimisen yhtyeen todellisista voimista. Etenkin kitaristit Christian Moore-Wainwright ja Greg O�Shea ansaitsevat tunnetta pursuavalla soitollaan erityismaininnan. Seuraavana soivassa kappaleessa Dawn kiitokset kuuluvat puolestaan kosketinsoittaja Katie Colbrookille, jonka monivivahteinen soitto luonnostelee taidokkaasti vaihtuvia tunnelmia alati muuttuvassa s�vellyksess�.

Ainoa alle viisi minuuttia kest�v� s�vellys Blackened Desire on, muusta linjasta poiketen melko puhdasta blackia, osoittaen ett� nopeampikin rutistus ryhm�lt� luonnistuu. Mutta ei mustasta messuamisesta taida silti leip�puuta tulla. Vanhemmista raidoista j�lkimm�inen, Till Light Enshrouds k�ynnistyy upean eteerisell� ja surumielisell� kitaroinnilla, saaden kylm�t v�reet laukkaamaan pitkin selk��. T�lt� hyv� doom kuulostaa, juuri n�iss� hetkiss� piilee sen vastustamaton vetovoima ja syvin merkitys.

Ashes j�tt�� hyvin ristiriitaisen kuvan The Prophecysta. Toisaalla yhtye luo uskomattoman hienoja hetki�, kun taas jotkut kohdat saavat tuntemaan my�t�h�pe�� muusikoiden puolesta. Oma suunta olisi l�ytym�ss�, kunhan vain turhasta edelt�jien palvonnasta ja seuraamisesta p��st�isiin eroon.