Lowlife Philosophers: Same Revolution Twice

Karkia Mistika

Aiemmin Lowlife Rock´N´Roll Philosophers nimisenä tunnettu Lowlife Philosophers julistaa uuden alun koittoa, ja vaikka nimestä on tippunut pois rock’n’roll, löytyy (proge)rokkausta silti runsain mitoin Same Revolution Twice –albumin raidoilta. Ryhmä lupaa myös kauniita harmonioita ja riipiviä kakofonioita progehtavan musiikkinsa juonteiksi, mutta mainospuheet ovat jälleen kerran mainospuheita, enkä sanoisi porilaisten musiikkia kakofoniseksi, tai ”päätähuimaavan rikkaaksi matkaksi”. Pummahtavien pohdiskelijoiden maailma on keskittynyt pitkälti Noora Tommilan vahvan englanninkielisen laulun ympärille. Samanvertaisiksi rakennuspalikoiksi nousevat hetkittäin Tero Fagerströmin koskettimet ja Mikko Elon baritonikitaralla luomat kudelmat, mutta jos yhtyeen sielu on kiteytettävä yhteen tekijään, on se juuri Tommilan monivivahteinen, melodisen tummasävyinen ja viipyilevä laulu.

Harmillisesti itse kappalemateriaali jää ilmaisun korkeasta tasosta ja vallankumouslevyä vaivaakin tasalaatuisuus, joka haiskahtaa hetkittäin kovasti keskinkertaisuudelta. Doomed potkii puolivälissä tahtia takalistoon ja napakasti kasaan sidottu Misery osaa painaa kaasua ja jarrua juuri sopivin välein, mutta tämän jälkeen albumi vain jatkuu ja jatkuu, kuin Metallican tuoreemmat tuotokset konsanaan. Viimeisen neljän kappaleen parissa vietetään aikaa yli 25 minuuttia, ja kun kaikki oleellinen on sanottu jo ensimmäisen kahdeksan biisin aikana, ei lopusta jaksa enää innostua. Ei vaikka Railroad Take Me Away keinuukin osansa kauniisti ja kutsuvasti.