Child of Caesar: Love in Black

Inverse

Tehdään pari asiaa heti alkuun selväksi: olen jo pitkään pitänyt goottimetallista, mutta mielestäni genren parhainta antia ovat olleet tähän mennessä Type O Negativen ja Paradise Lostin varhaiset levyt, sekä tietyin varauksin HIMin ensimmäiset kiekot. En ole koskaan pitänyt esimerkiksi The Sisters of Mercyä mitenkään goottimetallina, sillä kyseisen ryhmän koko tuotantohan on enemmänkin rockin ja post-punkin suuntaan kallistuvaa, ja samat sanat voi sanoa lukemattomista muista uudemmista bändeistä, jotka ovat omaksuneet etenkin glamin ja hardrockin elementtejä musiikkiinsa.

Saksalainen Child of Caesar seuraa selkeimmin HIMin jalanjäljissä, vaikka muutaman raidan tummemmissa käännöksissä voi toki kuulla jumalaisen My Dying Briden etäisen vaikutuksen. Biisit ovat rakenteiltaan suhteellisen suoria rock-vetäisyjä, kiippareita tungetaan jokaiseen väliin taustatapetiksi ja tekijöiden levylautasella ovat taatusti viihtyneet niin Jesus on Extasy kuin The Mission. Laulumelodiat ovat palasista tärkeimpiä ja vokalistiksi kiinnitetty yhdysvaltalainen Daniel Mitchell, joka vaikuttaa muuten myös Autumn Eyes -bändissä, tuo muassaan vakaata ammattitaitoa, mikä nostaa ryhmän tasoa loppupeleissä kummasti.

Ei-niin-uniikisti nimetty Love in Black huokuu vielä vaikutteidensa paljoutta, mutta on tässä paljon hyvää ja kehitettävääkin. Pinnat myös bändille siitä, että se uskaltaa tuoda musiikkiinsa mukaan ihan oikeaa raskautta. Nyt vain lisää lyijyä punnuksiin ja tummempaa sävyä tapetteihin, kiitos.