Liipasinherkkä: Sinne kadoksiin kaikki

Running Moose / Puuma

Mitä voi syntyä kun kalevalainen kielikuvasto ja monisyinen rock/punk/new wave –perintö yhdistetään toisiinsa? Tiedän, tiedän – lopputulos voisi olla viiden sentin ismoalankointia ilman järjen häivää, mutta voi siitä saada kasaan jotain muutakin. Jotain joka kestää useammankin päivän valon.

On yhtyeitä jotka viihtyvät estradeilla ja yhtyeitä jotka rakastavat studion tiloissa järjestettyjä luomisleikkejä, enkä usko että Liipasinherkkä kuuluu ensinnä mainittuun joukkoon. Tätä arvelua vahvistaa myös kolmikon rakentama äänimaisema, jonka toistaminen livetilanteessa on luultavimmin erittäin hankalaa ilman suurempaa miehistöä/budjettia. Studiossa on siis tehty yhtä jos toistakin ja osa kappaleista on kerrostettu niin, että osasten erottelu ja jäsentely jo kärsii. Biisit ovatkin kuin täytekakkuja, joihin on pistetty osapuilleen kaikkea mitä on sattunut löytymään omista ja naapureiden jääkaapeista. Kahdestatoista raidasta voikin löytää sen seitsemättä palasta, mitä kotimaisen rockin avarilla kentillä on kuultu vuosien varrella. Kaikkein yllättävintä on kuitenkin se, että mammuttimainen äänikakku vaikuttaa riittävän monen pyörityskerran jälkeen, jos nyt ei ehyeltä, niin ainakin ilahduttavan vähän hajoavalta soundimassiivilta.

Tämä ei totta tosiaan ole taustamusiikkia millekään, mutta jos aikaa ja energiaa löytyy, niin triggerhappyjen touhuun kannattaa tutustua. Etenkin jos esimerkiksi koneellisempi Pronssinen Pokaali sattuu osumaan makuhermon keskisektoriin.