Mark Knopfler: Tracker

Universal

Aikuisrock ei ole musiikillinen tyylisuunta. Hyvä aikuisrock on kuin huono brändi - sellaista ei ole (jos brändi on huono, se ei ole mikään brändi). Niinpä samalla levylläkin voi olla yhtä lailla maukasta americanaa ja folkia kuin aikuisrokkiakin, mikäli albumilla on väsyneitä rokkia etäisesti muistuttavia kappaleita.

Kuten olen aiemminkin todennut, Mark Knopfler kertoo vanhoilla päivillään pääasiassa kiinnostavia tarinoita miellyttävällä äänellä ja äärimmäisen tyylikkäällä kitaroinnilla säestäen. Nimeään myöten menneisyyden jälkiä seuraavalla Trackerilla muistellaan muun muassa muuttoa Lontooseen, oman juoksupoikahistorian kautta runoilija-toimittaja Basil Buntingia, kerrotaan yksinäisen haudankaivajan elämäntarinaa ja pohditaan nyrkkeilijänä olon järjettömyyttä.

Levyn parhaimmista lauluista Lights of Taormina vie aikamatkalle Sisilian itärannikolla tapahtuvaan rakkaus- ja erotarinaan, ja Beryl kunnioittaa kirjailija Beryl Bainbridgeä. Ensin mainitun balladin soljuvuudessa kuuluu kiertuekumppani Bob Dylanin vaikutus ja jälkimmäinen ponnistaa (kieltämättä aika yllättävästi) kuin suoraan 1980-luvun Knopfler-katalogista äärimmäisen taitavine kitarakuvioineen, joissa ei ole tippaakaan ylimääräistä koukerointia.

Kenties parhaiten sävellys ja sanoitus kohtaavat kuitenkin Knopflerin mittarilla jopa popahtavassa Skydiverissa, joka kertoo piintyneen uhkapelaajan tarinaa: I always took a fancy to the ones/Heading straight into the teeth of the guns. Albumin toinen Dylan-vaikutteinen laulu, Silver Eagle, kertoo puolestaan pienillä sanankäänteillä bussimatkan kautta kokonaista mennyttä rakkaustarinaa.

Mutta. Sitten on se kohtuuttoman iso MUTTA. Aiemmin hyvällä menestyksellä kelttiläisvaikutteita musiikkiinsa sulauttanut Knopfler sukeltaa syvälle yhdentekevyyden alhoon jo lähes seitsenminuuttisella aloitusraidalla Laughs and Jokes and Drinks and Smokes. River Towns ei ole juurikaan lyhyempi (tai parempi), ja Long Cool Girl taistelee vahvasti sekä vuoden turhimmasta että haukottavimmasta biisistä. Vanhan vinyylilevyn mittassa Tracker olisi jaksanut paremmin, nyt se uinuu kadonneiden levyjen alati kasvavaan pinoon - ja melko ansaitusti.