Akseli Hiltunen: Parafilia – lauluja ulkopuolelta

Omakustanne

Rock on rajaton riemu. Eikä sen tarvitse oikeastaan olla edes riemu, kunhan se on vain kaikin mahdollisin tavoin rajaton. Ulvilassa varttunut ja sieltä sittemmin Jyväskylään siirtynyt Akseli Hiltunen on löytänyt rockin ihmeelliseen lausekkeeseen hieman samantyylisen lähestymistavan kuin mm. Kuolleet Intiaanit, YUP ja Sielun Veljet ennen häntä. Eikä siinä mitään, sillä kotimaisen rockin kentillä on näiden bändien mentävä aukko, koska niistä jokainen on poissa keskuudestamme tällä hetkellä.

Parafilia, ahkerat kaivakoot sanan suoran tulkinnan esiin itse, on terminä sopiva tälle ihmisluonnon ja mielen synkkiä labyrinttejä kartoittavalle levylle. Ns. normaalejahan ei oikeasti ole olemassakaan, sillä jokaisen henkilökohtaisessa latvustossa muumit asuttavat laaksoaan hieman eri tavoin. Tästä totuudesta YUP loi aikoinaan klassikoksi luokiteltavan Homo Sapiens -albuminsa, mutta Parafilia ei millään yllä samoihin sfääreihin, vaikka suunta on osapuilleen sama.

Parhaimmillaan Hiltunen on löytänyt kappaleisiinsa saman vinksahtaneen teatterin tunnelman, joka oli ominaista etenkin em. Intiaaneille ja Puoskareiden varhaisemmille tuotoksille. Rokkinsa rakennuspalikoina ja mausteina Hiltunen on käyttänyt lähes mitä tahansa kuviteltavissa olevaa, eivätkä esimerkiksi progemetalli ja balkanin etnosoundit tahdo oikein istua samaan kuvaan ongelmitta. Toisaalta kontrastit ovat tärkeitä, mutta kun vähän kaikki on kiistassa kaiken kanssa tahtoo se johtoidea hukkua, eikä kappalemateriaalista yksinkertaisesti löydy riittävästi tarttuvuutta ja niitä kirkkaita helmiä, jotta levy kantaisi alusta loppuun.