Hra Apatia: Jätettiin naiset ja lähettiin stadiin

Bare Bone

Esikoisalbuminsa saatteen mukaan Hra Apatia perustettiin vuonna 2004 Rovaniemellä ja ryhmän heput päättivät jättää naiset ja lähteä stadiin. Eli bändin kahdeksan raidan mittainen debyytti on eräänlainen päiväkirja siitä mitä tapahtui ja puolittainen fantasia siitä, mitä olisi voinut tapahtua – vai kuinka? Totuus selvinnee ainakin jollain tasolla, kun yhtyeen levynjulkkarikiertueella syntyvä dokumentti ikuistaa bändin tarinaa Helsingin lähiöissä (missäpä muuallakaan?).

Niin tai näin suomirock soi tällä levyllä äänekkäänä ja sellaisella puoli-iskelmällisellä tavalla, joka on oikeastaan mahdollista ainoastaan Suomessa. Maailma on hetkittäin kaurismäkeläisen karu ja väritön, toisinaan taas täynnä nykyisten suurkaupunkien etnoista kaikuilua, löytyyhän kebab-putkia näinä päivinä jo joka niemestä, notkosta ja saarelmasta, aina kaukaista Lappia myöten. Jostain syystä tunnen suurta sympatiaa Hra Apatian pyristelylle, mutta en voi sulkea silmiäni siltä tosiasialta, että kahdeksasta kappaleesta lähes puolet olisi voinut tiputtaa pois kiekolta – tai ainakin biisejä olisi pitänyt työstää, sovittaa, kääntää ja vääntää vielä enemmän, jotta se oleellinen olisi saatu puristettua esiin.

Parhaimmillaan Hra Apatia soi kuin Itä-Saksan vahvistama Apulanta, tai Don Huonojen ryydittämä Grand Slam, mutta tämä on tilanne vain harmistuttavan harvoin. Yhtyeen ongelma on liiaksi samasta puusta veistetty biisimateriaali, sekä puolittainen sokeus omille harha-askelille. Raskaasti runnova Pahoja sanoja ja iloisemmin jalkaa toisen eteen pistävä Tylsää osoittavat, että tarvittaessa tatsia löytyy, mutta kuka jalostaisi tästä todellisen timantin?