Bad Penny: House Of Glass

If Society

Tumman säröistä ja seesteisen epätoivoisesti jurnuttavaa indierockia soittava helsinkiläinen Bad Penny julkaisi debyyttipitkäsoittonsa House Of Glass tammikuun puolivälissä. Kipakan kohtalokasta kaarta säröllä maalaavan yhtyeen komean tylyä soittoa kuorruttaa solisti Miinan suoraviivaisen kylmä laulu. Kaikessa huurteisuudessaan Bad Pennyn kenkiin tuijotteleva ja post-punkista ja metelimusiikista ammentava anti nostaa peukun, vaikka tylyys voisi helposti olla myös luotaan työntävää. Nelikon tausta punk-piireissä kuuluu varmastikin siinä että turha viilaus on suosiolla jätetty väliin, pääpainon ollessa ytimekkyydessä ja hyvää vastapainoa alhaiselle celsiuslukemalle antavassa menevyydessä.

90-lukuisen möly-balladi-pop -alkutavoitteen sijaan debyytin tulos on kohtuullisen rock. Ainakin minun korvaani balladi-osasto on jäänyt vähemmälle. Treenikämpän hieltä maistuva luomusoundi on hyvin pysynyt mukana levylle asti. Silti keskeneräisyyden tai räpellyksen sudenkuoppa vältetään komeasti, House Of Glass kuulostaa valmiilta ja riittävän viimeistellyltä. Viilaamattomuus säilyy vain patinana, ei itse tarkoituksena.

Ainakin vielä tällä levyllä ehkä suurin haaste on luoda sen hyvän kaavan viimeiseksi pisaraksi jotain maagista. Vaikka Miinan laulu esimerkiksi b-puolen avauksella Lost Girls vakuuttaa hiukan rauhallisemmalla haaveellisuudellaan, ei se kuitenkaan vielä tuo yhtyeelle sellaisia lisäavaruuksia kuin vaikkapa Murmanskin Lauralla parhaimmillaan. Samoin sävellyskynässä on hyvästä perusterästään huolimatta vielä kehittämisen varaa. House Of Glass kuulostaa mielenkiintoiselta ja lupaavalta, muttei vielä lunasta lupauksia ja räjäytä pankkia viemällä erityisiin hetkiin. Silti - Bad Penny on yksi niistä uusista bändituttavuuksista josta ehkä haluaisi pitää vieläkin enemmän. Nyt jo jalka lähtee tahtiin mukaan ja hyväksyvää nyökyttelyäkin irtoaa.