Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 59 vierasta ja 1 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Trigon: Hollow Ego Identity
Arvioija: Ilkka Valpasvuo
Arvio:

Seinäjoella vuonna 1997 perustettu Trigon aloitteli uraansa perinteiseen cover-tyyliin, setin koostuessa muun muassa Helloweenista, Iron Maidenistä ja Mr. Bigistä eli aika sekalaisesta materiaalista. Vuodesta 2002 nelikko on veivannut omaa materiaalia, hevirock-linjoilla. Demoa ja sinkulaa... Tuorein kahden biisin Hollow Ego Identity jatkaa kohtuullisen raskailla riffeillä ja vakavalla meiningillä. Basisti Tuomo Kallion laulu venyttelee mukavan rauhallisesti, pysyen silti hyvin sopusoinnussa jyräilevän taustan kanssa. Soitossa on mukavasti nyansseja, vaihtelua. Hitaampien rakentelujen huomasta pyrähdetään tiukkaan juoksuun. Toimivaa settiä, ei kuitenkaan sen suurempaa.

Kävin bändin heikosti päivitetyillä sivuilla pyörähtämässä ja keskustelusta päätellen Hollow Ego Identity on jäämässä viimeiseksi Tuomon tulkitsemaksi tuotokseksi. Onko uuden laulajan myötä sitten tulossa muutenkin suuria suunnanmuutoksia, se jää nähtäväksi. Ihan mukava tuttavuus yhtä kaikki.

Linkki: Trigon
Päivämäärä: 05.10.2003
Lukukertoja: 1599


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Trigon

Kotisivu: http://www.kolumbus.fi/janne.viitamaki/frames.html
Levyarviot:
Long Road Home

17.12.2003
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
Hollow Ego Identity

05.10.2003
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo

Valokeilassa:
Trigon - Täysillä rokataan, taustavoimilla tai ilman

05.01.2004


Livearviot:
Popcity 2003 –kiertue: Kayah, Trigon, Velvetcut

29.10.2003
Klubi/Tampere