Atomikylä: Erkale

Future Lunch

Heti alkuun täytyy hämmästellä Oranssi Pazuzu- ja Dark Buddha Rising -leirien luovaa vimmaa. Pääbändien massiivisten pitkäsoittojen ja pitkien kiertueiden lisäksi aikaa ja intoa on riittänyt vielä Atomikylään, jonka nimissä luotu Erkale-debyytti kirjoittaa herrojen historiaan ihan oman lukunsa. Levy on tekijöidensä kuuloinen, mutta onnistuu hyvällä tavalla osoittamaan kokoonpanon musiikillisen monimuotoisuuden.

Biisit ovat pitkiä ja polveilevia, mutta pilkulleen sovitettujen järkäleiden sijaan olemukseltaan luonnosmaisempia teoksia, jotka sulautuvat toisiinsa lähes huomaamatta. Kokonaisuus ei palvo riffiä ja särövallia ainakaan oletusarvoisesti, vaan liikkuu kuviosta ja jumituksesta toiseen rytmin johdattelemana. Improvisaation vaikutus tuntuu pitkin Erkaletta, mutta Jazz Clubille ei ole Atomikylällä asiaa silloinkaan kun fiilistelyruuvi on tiukimmillaan. Siitä pitävät V. Ajomon ja J. Vanhasen ajoittaiset rääkynät ja ärinät huolen – mielikuva on kylläkin houkutteleva!

Dynamiikan hallinnassa piilee levyn salaisuus. Alkuun musiikki ikään kuin livahtaa ohi, mutta useamman kuuntelukerran jälkeen tutuiksi tulevat sävyt, vivahteet ja käänteet herättävät jo mielihyvän tunteita. Musiikkia osataan vierittää hiljaisesta ja mietteliäästä tunnelmoinnista juuri sopivalla tahdilla kuilun partaalle, kohti intensiivistä myllerrystä. Se on paikka, jossa bändi on omimmillaan – harmaa alue tarttumapinnattoman himmailun ja ylilyövän rähinän välillä. Sieltä se on löytänyt melodiat, sävelkulut ja rytmit, joilla suomalaisen underground-mekkalan kenttä on jälleen hieman rikkaampi. Kaiken kruunaavat livemäisen pehmeät, kiehtovan salamyhkäiset soundit.