Kota: Valoenkeli

Rad Rec

Eksoottisuus on musiikissakin voimaa, jos ei muuta niin ainakin markkinavoimaa. Kota julistaa olevansa tummasävyisen folkin äänenkannattaja ja soittimiakin on tehty ihan itse luista, kannoista ja poronnahoista. Luonnollisesti pohjoisen shamanistiset perinteetkin muistetaan myös mainita, ja turistien kamerat naksuvat ja räpsyvät jo innoissaan, mutta entä itse tuote?

Musiikki joka lepää huolella luodun myyttisyyden sydämessä vaikuttaa ensikuunteluilla lähinnä demolta, tai oikeastaan olen kuullut jykevämmin soivia folk-demojakin. Mikäli ideana on ollut hakea luonnonmukaista haurautta jää tuokin maali saavuttamatta, sillä esimerkiksi ylipitkä Höyry kolisee lähinnä tyhjyyttään ja Aava kuvaa nimellään draamallisen antinsa harmillisen osuvasti. Vahvimmin Kota soi kun Alku ja juuri pääsee möyryämään, tai kun Kitka hankaa lämpöä jäseniin, mutta paljon muuta ilon aiheita albumi ei sitten tarjoakaan.

Saatteessa mainostetut iskevät pop-melodiat ja akustinen doom ovatkin melkoisia ylisanoja, sillä tällainen alelaari-ambient ja tienvarsi-shamanistisuus jättivät ainakin allekirjoittaneen kovin kylmäksi.