Niko Ahvonen: Pohjoinen soul

Turenki

Niko Ahvonen on tyylikäs. Niko Ahvonen on lennokas. Niko Ahvonen on raivokas ja herkkä yhtä aikaa. Niko Ahvonen on paikoitellen täysin suvereeni, ylivertainen. Taustalla soittaa pätevistä studiomuusikoista koottu, joskin rytmimusiikkiin turhankin suoraviivainen ammattibändi. Urheilutermejä käyttäen, orkesteri on kuin maalivahti: se antaa Ahvoselle mahdollisuuden voittaa. Mutta jonkun on tehtävä ne maalit - ja haluttava voittoa.

Siksi on vähintäänkin harmittavaa, että soulin ja muun rytmimusiikin veteraanin musiikki lokeroidaan jonkinlaiseksi keski-ikäisten humpaksi. Sen vuoksi Ahvonen bändeineen päätyy keikoille hotellien yökerhoihin ja laskettelukeskuksien jurri-iltamiin. Suomi-soul on hirvittävän vaarallinen sana, joka ei mielikuviensa vuoksi kuvaa Ahvosen musiikkia millään muotoa. Tuosta määritelmästä kun tulee mieleen lähinnä radionovaiskelmä, jota ei voi kuunnella ilman kaasunaamaria ja kurahousuja. Newsflash: puhaltimet EIVÄT automaattisesti tee musiikista soulia.

Seitsemän vuoden levytystauon katkaiseva Pohjoinen soul on sangen mainio albumi - ja J. Karjalaisen ja isossa roolissa olevan Sami Saaren tekemästä avauskappaleesta napattu nimikin kuvaa levyä perin onnistuneesti. Eipä sillä, etteikö Ahvonen kahlaa myös muunlaisia musavesiä: Käännöslaulu Halpa Huijari soi jazzahtavana salavalssina kuin paraskin Junnu Vainio -balladi. Ajatukset väkisin Aki Sirkesalon kohtaloon vievä Elon reitti on haikeaa mutta voimakasta bluesia.

Muilta osin mennäänkin aika pitkälti tanakan sielun syövereissä. Kantapöydässä istuu potentiaalia isommaksikin hitiksi, Tyttösenikin voisi olla sellainen - kunnes häntä kehotetaan uskomaan tuonpuoleisen, tarot-korttien ja horoskooppien sijaan pilveen ja kotiviiniin. Myöskään Mä tahdon hyvää seksiä ei ole varsinaisesti ihan sellainen kertosäe, josta Yle Suomen soittolistojen laatijat kusisivat hunajaa. Sama pätee hienoon Kengät kopisee -ralliin, jossa mennään maksullisiin ja ollaan onnekkaita ettei äiti ole näkemässä.

Voimasoitossa kuin siat juoksujaan parantavat Sä tietenkin ja Ahvosen sanoittama suomenkielinen versio Frank Sinatran tunnetuksi tekemästä That's Life -ikivihreästä taitavat silti olla tasaisen hyvän levyn onnistuneimmat palat. Niillä kestää pahemmankin kaamoksen yli. Pohjoisen soulin ainekset saattavat Northern Soul -nimiväännöstään myöten tulla muualta, mutta Niko Ahvonen tuo kattaukseen sopivasti ruisleipää, saunaa ja salmiakkia.