Särkyneet: Me ei olla niin kuin ne muut

Combat Rock Industry

Helsinkiläinen Särkyneet jatkaa kolmosalbumillaan loogisesti samaa aiemmilta tuotoksiltaan tuttua musiikillista jatkumoa, jossa keskiössä on heleät popmelodiat ja kitaristi-laulajan Milla Härmän suoraviivainen pienesti haikea laulu. Kipakkuutta tuo soundeissa edelleen paistava mutta pienemmässä roolissa oleva punkrock-vivahde. Enemmän mukana on kuitenkin rockin rautalankaisia mausteita kuin varsinaista punk-kohkausta. Tarinoiden ja ilmaisun heleästä rehellisyydestä nousee edelleen jossain mielessä muistikuvia niin Karkkiautomaatista kuin Noitalinna Huraasta, mutta musiikillisesti Särkyneet tallaa molempia yllätyksettömämpää polkua. Kynnyskysymykseksi nouseekin se onko biiseissä riittävästi imua nostamaan paketin ihan kivasta erityiseksi?

Tässä suhteessa Me ei olla niin kuin ne muut on keskimäärin hyvässä iskussa, sellaista hohhoijakkaa-tunnetta ei nouse eikä yhtye avoimessa rehellisyydessään kaadu myöskään vaivaannuttavan intiimiksi. Rautalanka-iskelmä -maailman mukanaan tuoma kohtalokkuus ei rakenna jylhyyden luotaan työntävää muuria vaan sovitusten ilmava kepeys pitää meiningin irtonaisena. Tästä voinee antaa propseja myös tuottaja Lauri Elorannalle.

Silti, jotta albumi nousisi tapauksen asemaan, pitää löytyä erityisiä hetkiä. Riittääkö siihen ennakkosinkkuna jo kesällä julkaistun Joku hyvä koiran svengaava melankolia, Ensimmäisen tai Kuulemiin -kappaleen rockimpi ote tai baarijakkaralle istahtava pohdiskelevampi maalailu Tämä hetki ei ole tulevaisuus? Minun korvaani vastaus on ei.

Helsinkiläisten kolmosalbumi on edelleen miellyttävän viaton ja rockisti pop eikä missään nimessä huono, mutta ei oikeastaan missään kohdassa nouse sellaiseen lentoon että sen äärelle pitäisi palata säännöllisesti. R n´R -tohtori herätti jopa pientä väkinäisyyden tunnetta, koukustaan huolimatta biisi tuntuu rock n´ roll -tohtori, missä on mun rohtoni -sanailullaan tunkkaiselta. Rock n´roll-osastolla heleämpi ja haikean menevä En tahdo että kukaan koskaan tietää toimii huomattavasti paremmin. Pelimiehen meininkiä vaaniskelevassa mollissa pohtiva Timo mitä sinä meinaat toimii samoin hyvin pienen heleällä suoraviivaisella svengillään, eli loistaa siinä missä Särkyneet on parhaimmillaan. Akustisempi Lumi sulaa todistaa että riisutumpi ote sopii vähintään yhtä hyvin Härmän biisinkirjoittamistyyliin ja lauluilmaisuun. Huohottava Oikeita asioita yhdistää toimivasti pienen heleää rockisti kipakkaan, päätöksenä soiva Anneli jatkaa samalla vastinparilla venyttelevämmin. Plussan puolelle, muttei pysäytä äärelle tai pakota palaamaan.