Softengine: We Created The World

Sony

Saas nähdä kuinka kauan kestää ennen kuin Softenginestä puhutaan muunakin kuin "sinä sympaattisten nuorten miesten Euroviisu-edustajana"... Nyt joka tapauksessa mennään vielä siinä vaiheessa että yhtyeen debyyttipitkäsoiton johtotähtenä on nimenomaan kyseinen edustuskappale Something Better. Onneksi linjassaan loogiselta albumilta löytyy myös muita lähes yhtä koukuttavia teoksia, ainakaan ei voi puhua pelkästä yhden hitin tähdenlennosta. Hyvää pöhinäähän yhtye lupasi jo vuonna 2012 Seinäjoen seudun musiikkiosaamista esittelevällä kokoelmalla.

Modernia laajakangasindierockia isoine kaarineen ja kimaltavine kitarasäröineen tarjoilevalla Softenginellä on antaa kuulijoille kohtuullisen hyvän biisikynän ohella laulaja-kitaristi Topi Latukan ulottuvaan lauluun kuorruttuva musiikillinen kokonaisuus, josta paistaa hyväntuulinen innokkuus, eeppinen ja innostaan huolimatta melko ajaton soundi ja Aki Sihvosen bändin ilmeeseen sopivalla otteella viilattu tuotannollinen ote. Jotain uutta ja tuoretta voi olla hiukan liikaa luvattu, mutta We Created The Worldin koukut eivät jää myöskään pelkkiin sinkkujulkaisuihin, varsinaista hutimateriaalia paketista ei onneksi löydy lainkaan.

Lyhyt Our New Age toimii enemmän raukeasta venyttelystä eeppisiin korkeuksiin muun muassa kuoron tuella kasvavana introna kuin itsenäisenä radiokappaleena. Käytin nyt sanaa eeppinen toista (tässä kolmatta) kertaa arviossa ja sen sisältämä ajatus massiivisuudesta, isoudesta, sankaruudesta ja legendaarisuudesta sekä nykypäivänä myös päräyttävyydestä ja mahtavuudesta toimii melkoisen hyvin kuvaamaan Softenginen soundin matalista hivelyistä tsunamin korkuisiin aaltoihin kasvavaa eteenpäin pyrkivää ilmettä. Toki sanan liiallinen käyttö mm. legendaarisen merkityksessä asettaa riman jo hiukan turhan korkealle, sillä samalla henkäyksellä pitää muistaa että kyseessä on nuoren yhtyeen ensimmäinen albumikokonaisuus maailmaan jossa lähes vastaavaa soundia on saatu kuulla vuosikymmeniä. We Created The Worldin pelastaa tästä johtuvalta potentiaaliselta puuduttavuudelta kappalemateriaalin monipuolisuus, parhaiten juuri Latukan laulussa paistava hyväntuulinen into sekä kaiken avaimena oleva kyky luoda koukkuja. Soundillisesti Softengine ei varsinaisesti luo mitään mitä ei ennen olisi kuultu, mutta sitä uudelleen keksittyä pyörää rullataan mukavan toimivasti eteenpäin.

Isoon päättyvän intron jälkeen isolla aloittaa myös tummasyinen Broken Reflection, mutta rauhoittaa toimivasti pohdiskelevien säkeiden äärellä. Kuoroa hyödynnetään tässäkin, mutta enemmän mausteena. Korkealentoista rullausta nostoissa tuetaan paikoin pilkehtivästi raskaalla säröllä. Latukan loppuvenyttely yltää ärjyntään asti. Toinen singlejulkaisu Yellow House keventää ilmettä huomattavasti, lähes leppoisaan asti mutta energisesti sykkivällä rullaavuudella pidetään hyvin vauhtia yllä. Hymyä on mutta pieni kaihon tumma sametti siinä paistaa. Softengine osaa hienosti yhdistellä menevyyteensä rauhan satamia.

Riisutummin läpsyttelevän ja Cats On Firemaisesti heleän Phone Call From Unknownn sympaattisen falsetin kanssa keimailun jälkeen seuraa jälleen sinkku The Sirens. Biisin kiireetön kasvatus ja rauhan tunne haikeasti hymyilevässä mutta reippaassa mollissa toimii hyvin, Latukan hoitaessa koristelun. Isot synakuorrutteet lopussa välkehtivät sitä samaa Euroglamouria mitä yhtye maisteli Kööpenhaminan viisulavalla. Hellävaroen ja viipyen vaaniskeleva What If? pitää kiinni isosta tunteesta, pelkistäen sen pelkäksi taustalla välkkyväksi tunnelmaksi. Kasvatuksen hoitaa laulu, mutta varsinaiseen syöksyyn ei uhkauksista huolimatta lähdetäkään. Hilpeästi välkkyvä Narcissus hölkkää aivan toisenlaiseen maisemaan, jossa kimallus hoituu ilman piileviä uhkakuvia suoraviivaisella kaahauksella, Softenginelle tunnusomaisen heleästi.

Something Betterin on varmasti jokainen suomalainen aktiivinen musiikinkuluttaja kuullut, tässä kontekstissa viisu toimii - kuten tuli todettua - johtotähtenä jota muu materiaali tukee hyvin. Silti se ei myöskään nouse ylivoimaisesti esiin, mikä kertoo keskiarvon korkealaatuisuudesta. Rennosti duurissa laukkaava In Disarray jatkaa vaikeassa hitin jälkeisessä paikassa hyvin, vaikkei ihan samaan tarttuvuuteen ylläkään. Huohottaen kasvava Circle rauhoittaa hivenen, liikkuen toki yläpilvissä mutta mukavan riisutusti. Kimaltava särö on kipakka, mutta yhtye malttaa antaa laulun kuljettaa. Viimeinen luku Our Life, Our Love paketoi albumin tumman sykkivällä öisellä tapetilla, jossa albumin nimi toimii seesteisen jykevänä sloganina. Biisin sinfonisen iso loppu toimii samalla outrona koko levylle.

Softenginen debyytti onnistuu nostamaan yhtyeen kiinnostavien uusien artistien joukkoon muunakin kuin yhden hitin kuriositeettina. Yhtyeeltä voi näillä näytöillä odottaa jatkossakin vahvoja askelia, miksei jopa uusia urotekoja?