Willie and The Goodsouls: Fortunate Son

V.R. Label

Voi veljet. Ihka ehtaa Dire Straitsia, ilman mitään hapuilevaa yliyrittämistä ja epätoivoista köyhän miehen knopflerointia. Mutta mitäs nyt tapahtuu? Tämän biisin kirjanmerkit ovat puolestaan kuin suoraan Bruce Springsteenin laulukirjan sivuilta. Näillä pelimerkeillä käynnistellään Willie and the Goodsoulsin debyyttialbumin alkupuoli.

Willie and the Goodsouls alias Ville Vesalainen tuntee näköjään tämän maaston kuin omat öljystä rasvoittuneet taskunsa. Yhden miehen bändiltä ei voi tietenkään odottaa mitään E-Street Bandin tasoista menoa (keneltäpä voisi?) ja lauluäänestäkin puuttuu pari pykälää. Silti Creedence Clearwater Revivalin kuuluisan (Vietnamin sotaa heijastelevan) Fortunate Son -hitin mukaan nimetyn albumin alkupuolisko soljuu saumattomasti juurevan Ameriikan rockin meiningeissä.

Last Stop tuo todella kaikuja Dire Straitsista ja Good Days sekä Playing in a Band pianokuviotaan myöten Springsteenistä. (Sivuhuomio: kun mm. kappaleet nimeltä The River, Glory Days ja Better Days tehnyttä artistia lähdetään tributoimaan, ensin Anssi Kela julkaisee Joki-nimisen biisin, sitten Juha Tapio aloittaa Paremmat päivät ja nyt Vesalaisella on Good Days. Mielikuvituksesta heitä ei voi ainakaan syyttää?). Muilta osin albumilla mennään kuitenkin enemmänkin Tom Pettyn laiskanpulskeita linjoja.

Walls in Our Hearts poikkeaa kenties eniten valitusta tyylistä hienona ja yksinkertaisena folk-hissutteluna. Loppupuolen balladiosasto ei kuitenkaan pysty pitämään alun "perusvarma kallio" -tasoa, vaikka potentiaalia on sielläkin kuultavissa. Wanhan vinyylin pituisena rokkilevynä kokonaisuus toimisi paremmin.