Saijaa Saijaa: Mitäs me sankarit

Karkia Mistika

Porilainen Saijaa Saijaa on yhtye mielenkiintoisella taustalla. Ensinnäkin orkesterin jäsenistöltä löytyy historiaa sellaisista bändeistä kuin Kakkahätä-77 ja Eleanoora Rosenholm ja toisekseen bändi soundaa aivan 80-luvun Röyhkältä, mikä on tässä yhteydessä siis vain äärimmäisen positiivinen asia.

Albumin antama ensivaikutelma saattaa olla hieman sekava, mutta popahtavan kitararockin helkkyvässä soundissa voi jo nopeasti tuntea auringon paisteen. Lisäksi rivakoissa sovituksissa riittää löydettävää paljon enemmän, kun kiekko alkaa hitaasti paljastaa itsestään yhä uusia puolia. Toisin sanoen Mitäs me sankarit –albumi aukenee sekä nopeasti että verkkaisesti, aivan kuten niillä parhaimmilla levyillä on tapana. Avauksena kajahtava Sonta Santeri ja b-puoliskon Kakskytneljätuntia vaikuttivat ainakin allekirjoittaneen korvaan aluksi puhtailta hudeilta, mutta kuinka ollakaan soittokertojen rapistessa mittariin nopeat rock-raidat osoittautuvat oleellisiksi osiksi kokonaisuutta.

Vahvimmillaan orkesteri on kuitenkin hurmoksellisen popin kahvassa, mistä malliesimerkkejä ovat iloisen puron lailla poukkoileva Maalta kaupunkiin, sekä tunnelmallisemmin maalaileva Joen rantaan. Pimeitä aikoja hehkuu kuin Sielun Veljet ja Kuun valoa tuo nopeaan kitararokkiin mukaan palasia jostain iskelmän tienoilta. Todellinen taikatemppu on kuitenkin se, miten näistä toisiaan vastaan taistelevista juonteista on luotu näin tiivis ja vahva albumikokonaisuus, joka kaikista em. nimistä huolimatta kuulostaa vain ja ainoastaan Saijaa Saijaalta.