Milla Rumi: Ilot, halut ja valheet

Johanna

Kotkalaislähtöisen laulaja-lauluntekijä Milla Rumin kirjaaminen Johannan listoille kertoo legendaarisen levy-yhtiön näkemyksestä nostaa myös ei niin varmoja listamenestyjiä esille, vaikka ollaankin osa isoa lafkaa. Riku Mattilan löytö on luonut yhdessä tuottaja Anssi Växbyn kanssa omalle ilmaisutavalleen sopivan paketin dramaattista ja armottomista tarinoistaan huolimatta myös leikittelevää poppia. Kirjoittaja ja näyttelijä Rumi ilmaisee kappaleitaan hiukan töksäyttäen, mikä toimii pienestä aluksi vaivanneesta jäykkyydestä ylitse päästyäni hienosti hänen ja Växbyn luomassa klassisten elementtien koristamassa musiikissa.

Heti debyyttialbumin avauskappale Sitä mikä vaan kertoo Rumin tekstilähtöisen ilmaisutavan suoraviivaisen väkevyydestä. Marssirummulla huohottavan, pienieleisesti mutta draamallisesti kasvavan sävellyksen johtotähtenä on Rumin laulu, joka yltyy lakonisesta toteavuudesta aina jykevään revittelyyn sähkökitaran särön tuella. Hillityllä massiivisuudellaan biisi toimii mainiona pelinavaajana. Ahkeraa radiosoittoa saanut, toinen ennakkoon julkaistu kappale Luulaulu viehättää albumin keskimäärää kepeämmällä kujeilullaan ja raikkaan rikkailla sovituksillaan. Pieni herkkupala. Albumin alkuun on aseteltu myös kolmas ennakkosinkku Hei ihminen, joka laventaa heleään folk-mausteeseen asti, yltäen vakavailmeisyydestään huolimatta miltei hilpeyteen asti. Sovitukset stemmoineen päivineen on hienosti mietitty tuomaan se tarpeellinen pieni lisäbonus Rumin laulun kantavuuden tueksi. Väkevä alku.

Samanlainen sovituksellinen loistavuus yhdistää Katoamistempulla töksäyttelevän laulun niin riisuttuun askeleeseen kuin jousilla koristeltuun klassiseen sinfonisuuteen. Pelkkä nainen ja kitara/piano voisi edelleen kuulostaa kiinnostavalta, jopa kiehtovalta, mutta soitannollisten elementtien vastapainoisuus lisää kokonaisarvosanaan muutaman pykälän. Riisuttu on silti sana jota voi käyttää albumilla jossain muodossa alusta loppuun. Vaikka se ei olisi erityisesti esillä, niin jossain siellä se silti väijyy. Aurinkoinen Eräs erityinen aamu pyhittää heleään pianoduuriin ja positiiviseen hissutteluun. Vieläkin pelkistetympi ilme leimaa Maalarin pohdiskelua. Korkealta mutta hissuksiin maalava tunnelmointi ei lähde lentoon kurottelustaan huolimatta mutta pitää hymyilevällä kaihollaan paketin liikkeellä.

Huohottavampaan askeleeseen palataan kuulaasti liikkeelle lähtevän Tässä olen minän lapsuusmuisteluissa, joiden valokuvamainen muistojen galleria värittyy osuvasti pelkistetyn musiikin tunnelmissa, jousien toimiessa kirsikkana kakussa. Samanlainen hieno valokuvamainen jännite klassisilla elementeillä löytyy myös Linnanmäen laitteeseen -kaunokaisesta, jonka raukea pyörre kuvaa hienosti muistoa vuoristorataan tai vastaavaan menemisestä, ei niinkään itse tilannetta juuri nyt. Rokkaavinta antia tarjoilee Sellainen on koti, jonka reippaan iloinen askel ja hattarainen tunnelma yhdistettynä laulun toteavuudesta komeaan lentoon nousevaan johtotähteen nostaa pirteän biisin yhdeksi levyn valopisteistä. Pienieleiseen iloiseen keimailuun ja valoisaan melodisuuteen luottava Hullulaulu jatkaa hyvin, albumin nimibiisi siirtyy synkempään tunnelmaan töksäyttävällä vaivihkaisuudella. Minulla on sateenvarjo hiljentää vielä entisestään, pikkuhiljaa askeltava riisuttu ilme yhdessä Rumin lämpimän rauhallisen laulukaihoilun kanssa sopii hienosti päättämään komeasti toteutetun debyytin mielenkiintoiselta uudelta nimeltä suomalaisessa pop-kentässä.