Julkaistu: 24.10.2014
Arvostelija: Mika Roth
BFI
Noin kymmenen vuoden syklissä uuden oikean albumin julkaiseva William Michael Albert Broad, eli tuttavallisemmin Billy Idol, saavutti asemansa 80-luvun alussa. Tuolloin MTV:n suosikkipojuksi noussut ex-punkkari lanseerasi oman ”disco-punkkinsa”, jonka helmet soivat yhä radioiden nostalgia-asemilla, mainoksissa ja yleisesti ottaen ainakin yhden sukupolven kollektiivisessa muistissa. White Wedding, Rebel Yell, Sweet Sixteen… olihan niitä.
Monien aikakautensa tähtien tapaan Idolin on ollut vaikea löytää paikkaansa uudessa maailmassa. Vuonna 1993 ilmestynyt Cyberpunk oli mielenkiintoinen, vaikkakin fanit karkottanut irtiotto, kun taas Devil’s Playground yritti viedä Idolin takaisin aloitusruutuun. Näiden kiekkojen lisäksi mies julkaisi vuonna 2006 hämmentävän joululevyn, Happy Holidys, josta emme puhu nyt sen enempää. Epätasaisten julkaisujen kuoppaisessa jatkumossa tuore Kings & Queens of the Underground asettuu lähemmäs nostalgian katkuista mennyttä, vaikka kiekko on rokimpi kuin monet 80-luvun tuotokset.
Pakotetun tuntuinen Can’t Break Me Down on valittu jostain syystä ensimmäiseksi sinkuksi, mutta vasta kolmantena soiva Save Me Now nostaa Idolille tutulle tasolle, tai ainakin lähelle niitä sfäärejä joissa mies vietti suurimman osan 80-luvusta. Kappaleen sisäiset voimavaihtelut, Idolin vokaalien ja taustalaulajien tasapaino, sekä maalailevat kitarat ovat kaikki tuttuja elementtejä, mutta kaava toimii jälleen kerran, turha sitä on kiistää. Onnistumisten joukkoon on luettava myös Postcards from the Past, jolla monessa mukana ollut artisti nivoo yhteen ajatuksia aikojen kulumisesta, emmehän kukaan ole kuolemattomia – emmehän? Rauhallisemmin soljuva nimibiisi heittää nostalgian mukaan pientä puhallinta ja akustista kitaraa, mutta vanhojen biisien nimiä kierrättävien rivien fiilis on lähestulkoon nolo. Omien tekemisten lisäksi mukaan ujutetaan David Bowien Golden Years, jonka mainitseminen on tietysti osuvaa mutta samalla turhan osoittelevaa.
Idolin bändiin vuosikymmenen alussa liittynyt Billy Morrison, joka on vaikuttanut niin The Cultissa kuin sen lieveilmiö Circus Diablossa, on saanut nimensä kuuteen albumin yhdestätoista kappaleesta. Musiikillisen panoksen lisäksi herran kitarointi pelaa yhteen toisen keppimiehen, Steve Stevensin, kanssa ja kolmen herrasmiehen yhdessä rustaamat kappaleet eivät ainoastaan toimi, vaan saavat uskomaan Idolin tulevaisuuteen. Kolmikon heikoimmatkin saavutukset (Love and Glory ja Nothing to Fear) kun ovat vahvempia kuin monet aiempien albumeiden ykkösrivin viisut.
Yhteenvetona voi todeta, että Broadin poika pärjää paremmin nyt, kun hän ei enää yritä kuulostaa niin mahdottoman ajankohtaiselta. Kings & Queens of the Underground on nippu perusrock-biisejä, joiden parissa homma toimii, ja joista löytyy varmasti muutama uusien keikkojen värittäjiksi. Albumi on ehein kokonaisuus sitten vuoden 1990 Charmed Lifen ja tältä pohjalta uusi rock-levy voisi ilmestyä jo ennen vuotta 2025, sillä eihän kukaan elä ikuisesti – ei edes Billy Idol.
Kukkoilevaa ja poseeraavaa uuden aallon hard/punk rockia soittava Billy Idol muistetaan ennen kaikkea 80-luvun superhiteistä Rebel Yell ja White Wedding. 12 vuoden tauon ja monien kriisien jälkeen uusi Idol -levy näki päivänvalon keväällä 2005. Levyllinen joulubiisejä julkaistiin 2006 ja uusi oikea rock-albumi syksyllä 2014.
Linkki:
billyidol.com
(Päivitetty 31.3.2015)
