Manna: Blackbird

Soliti

Vaikuttava on sana jolla ainakin haluaisin kuvata Mannan lauluääntä. Karismaa ja ulottuvuutta siinä ainakin on, samoin herkkyyttä ja väräjävyyttä. Sooloartistin saralla Manna on ehtinyt kulkea neljän albuminsa aikana epätasaisen lupaavasta popista jykevän rockimman PJ Harvey -vaihteen kautta ison tuotannon kolmosalbumi Shacklesiin, jossa sävellysvastuu alkoi olla jo lähes täysin naisella itsellään ja joukosta löytyi mm. Mark Lanegan -duettoa. Viileän dramaattista rockmusiikkia. Nyt matka jatkuu huomattavasti riisutummilla sävyillä, avaran intiimisti. Jos aiemmin Mikko Joensuun sovitusnäkemys on tuonut lihaa luiden päälle, on nyt pääsääntöisesti riisuttu turhat värivalot ja nostettu Manna keskiöön kirkkaan spotin alle. Joensuu kuuluu ehkä eniten siinä avaruudessa, jota tällä kertaa toteutetaan vaivihkaisemmin pienillä sivelyillä.

Olennaista pelkistetylle sovitukselle on tunteen vangitseminen. Tässä heti avausraitana soiva nimibiisi onnistuu oivasti. Mannan korkealta kaartavaa heleää melankolisuutta tuetaan pienillä pehmeillä iskuilla ja kuulailla mausteilla, mutta biisin maukas hypnoosi rakentuu pääasiassa laulun ja stemmojen varaan. Tummasyinen, kirkas pianoballadi Mobile pitää kiinni pienestä heleydestä kohtalokkaasta tunnelmastaan huolimatta. Timantteina säkenöivät Mannan laulun hetkittäin korkeuksiin yltävät kurotukset. Ja mobile pyörii samalla siinä kehdon yllä...

Kesäkuussa ennakkosinkkuna julkaistu Troublebirds on selkeästi synkempi, hitaammin vaaniskeleva ja askel askeleelta etenevä. Mannan tulkinnassa on enemmän painostavuutta. Kappaleessa ei vaivihkaisen pianon, etäisen mutta kirkkaan kitaranäppäilyn ja jousimausteiden toimesta sinänsä tapahdu kauhean paljon, mutta juurikin sopivasti siihen että Mannan laulun vangitsevuus pysyy hienosti yllä. Mikko Joensuun kirkkaasti kimalteleva kitaraväre nostaa hienolla Cripple Woman´s Waltzilla Mannan aiemmilta levyiltä tuttuun rockimpaan liitoon, vaikka vaaniva askel säilyy edelleen hyvin harkitsevana. Lähes leikkisästi muistojen arkkua availeva Winter´s Song saa hymyllään pisteet, nimensä mukaisesti sykkeeseen painottuva Heartbeat II huohottaa harkitulla kasvatuksella kohti kiivaampaa pulssia.

Jykevintä ja riehakkainta Mannaa jakelee Your Brittle Bones Are Meant To Shake, jonka kolea särötylytys tuo mielenkiintoisen lisäulottuvuuden koko albumin palikkaan. Kappale on jopa vittumaisen ilkeä - rikkomatta silti levyn tunnelmallista teemaa. Välillä pitää purskahdella. Heartbeatin ensimmäinen osa jatkaa rokkaavammalla jalalla, sopien hyvin edellisen kappaleen aloittamaa rehevämpää "avautumista". Syke löytyy mutta nyt ollaan jo tasaisessa juoksussa, tuuli hiuksissa. Levyn päättävä Reform irrottelee riisutusti bluesilla, mutta asenne on lippua liehutteleva ranteiden viiltelyn sijaan. Jälleen komea kokonaisuus, jossa Mannan laulu on ansaitusti johtotähti. Vaihtelevasta elekielestään huolimatta albumi on solistinsa äärellä mukavan yhtenäinen.