Leonard Cohen: Popular Problems

Sony

I’m lacing up my shoe/But I don’t want to run/I’ll get there when I do/Don’t need no starting gun/It’s not because I’m old/It’s not what dying does/I always liked it slow/Slow is in my blood. Vaikka Leonard Cohen (s. 1934) on kirjoittanut toistakymmentä albumia, lähes yhtä monta runokirjaa ja pari romaania, hän ei kenties koskaan ole onnistunut kiteyttämään persoonaansa - ja koko uraansa - paremmin kuin Popular Problems -levyn Slow-avausraidalla. Kaikki menneet naistenmies-machoilut ovat olleet pelkkää kulissia, vaikka kynä on niissäkin aiheissa ollut terävä. Don't go home with your hard-on ja sitä rataa.

Tunnustuksellisesta avauksesta ei puutu myöskään itseironista huumoria (It's not because I'm old/It's not because I'm dead), mikä tuntuu saavan Cohenin teksteissä sitä enemmän tilaa mitä vanhemmaksi hän tulee. Samoin hän tuntuu saavan voimakkaampia inspiraatioita: edellinen Old Ideas julkaistiin 2012, mikä tekee levyjen välisestä ajasta lyhimmän sitten 1970-luvun. Tähän voi tietysti vaikuttaa myös menestyksekkäästä kiertueesta innostuminen (Old Ideasin ja sitä edeltäneen Dear Heatherin välissä oli kahdeksan vuotta) ja se kylmä fakta, että elämänkello tikittää 80-vuotiaalle.

Jo Old Ideasilla mukana ollut tuottaja Patrick Leonard (Madonna, Bryan Ferry) on entistä suuremmassa roolissa, sillä kahta kappaletta lukuun ottamatta laulut on merkitty molempien Leonardien nimiin. Vaikka musiikilliset maalaukset taiteilijan melodisten runojen taustalla ovat vähäeleisiä, tuottaja-Leonard tuo kiireettömiin lauluihin salakavalaa poljentoa esimerkiksi jalkarummulla ja lyömäsoittimilla. Albumin eeppisimpään tekstiin hän saa jopa ripauksen funkia, viemättä tippaakaan valokeilaa itse tekstiltä.

Tosiaan, Nevermind. Enpä muista, että Cohen olisi yltänyt näin monitasoiseen ja klassikkopotentiaalia sisältävään tekstiin sitten 2001 julkaistun Ten New Songs -albumin. Lähi-Idän kriisin tai Israelin ja Palestiinan tilanteen perkaaminen kahden yksilön kautta on ilmeisin näkökulma aiheeseen, mutta yhtä hyvin sen voi tulkita kertovan myös päättyneestä parisuhteesta ja uudesta elämästä sen jälkeen: Your victory/Was so complete/That some among you/Thought to keep/A record of/Our little lives/The clothes we wore/Our spoons our knives/The games of luck/Our soldiers played/The stones we cut/The songs we made.

Albumin ainoana särönä on Cohenin säkeitä toistavan gospel-taustalaulun yksiulotteinen käyttö, joka alkaa Born in Chainsin kohdalla tulla jo ulos korvista. Toisaalta, sitä seuraava päätösraita You Got Me Singing on niin hieno, ettei levyn soisi vielä loppuvan. Jos Popular Problems osoittautuu Cohenin musiikkiuran joutsenlauluksi, ympyrä sulkeutuu sodan, rakkauden, elämän ja kuoleman tutuissa teemoissa - lapsenomaisen virneen muistuttaessa mustasta huumorista ja itseironiasta vakavillakin hetkillä: I have to die a little/Between each murderous thought/And when I’m finished thinking/I have to die a lot/There’s torture and there’s killing/And there’s all my bad reviews/The war, the children missing/Lord, it’s almost like the blues.

Hattu päästä.