RI:SA: self-deception

Omakustanne

Yhtyeellä kuin yhtyeellä on hyvä olla missio, sillä silmissä siintävä majakan valo – oli se sitten millaisten tyrskyjen takana hyvänsä – on tärkeä niinä epätoivon hetkinä, kun mikään ei tunnu etenevän mihinkään. Jyväskyläläisen RI:SAn tavoitteena on palauttaa industrial-musiikin kokeellisuus sekä kantaaottavuus, eli tähtäin on ainakin asetettu riittävän korkealle. Sami Jokisen yhden miehen projektin työn hedelmänä on nyt syntynyt self-deception, albumi jota on työstetty kasaan viimeiset kaksi vuotta.

Erääksi kiekon lähtökohdaksi on asetettu varhainen Nine Inch Nails, mitä selvimmin heijastelevat raivoisa Pride, sekä albumin virallisen osuuden päättävä The Lie. Mestari Reznorin tekemiset ovatkin toimineet taatusti innoittajana, mutta jos RI:SAlle lähtee etsimään suorempia verrokeita pitää industrial rockin isot poikabändit jättää taakse ja siirtyä pari kerrosta alaspäin, jonnekin sinne Throbbing Gristlen ja Einstürzende Neubautenin kolinavuosien tuntumaan. Mukana on myös juonne saksalaista digitaalista hardcorea ja yksi mahdollinen kiintopiste näissä alati alaspäin kasvavissa teollisuuspainajaisissa on myös cEvin Keyn soolotuotanto, sekä Download. RI:SA on muokannut, kääntänyt ja vääntänyt äänten palasia niin moneen kertaan, että self-deception vaikuttaa hetkittäin äänten kerroskakulta, jonka pirstaloitunut ja yhä uudelleen ja uudelleen koottu äänikenttä on omanlaisensa dokumentti synnyn historiasta.

Äänet ovat tärkeitä, mutta niin ovat myös sanat, joihin on keksitty mielenkiintoinen lähestymistapa. Sen sijaan että lyriikat olisi vain listattu kappaleittain, kuten yleensä tehdään, on jokainen laulettu/huudettu rivi kirjattu ylös ja sen edessä mainitaan kuinka monta minuuttia ja sekuntia albumin alusta on tällöin kulunut. Eli sanoituksia ei erotella sen kummemmin toisistaan vaan kaiken voi lukea yhtenä jatkumona, mikä antaa sanoille vapauden musiikin kehyksestä.