Owen Pallett: In Conflict

Domino

Myös nimellä Final Fantasy musiikkiaan julkaissut kanadalainen viulisti, muusikko ja tuottaja jatkaa koristeellisen ja sinfonisen popmusiikin parissa. In Conflictilla soi yhtä lailla sinfoniaorkesteri-soitinten ohella myös elektroniset mausteet vahvassa osassa. Pallett on tehnyt sovittajana ja soittajana yhteistyötä mm. sellaisten maailmantähtien kuin Arcade Firen, Pet Shop Boysin ja Beirutin kanssa, joten rima asettuu odotusarvoilla korkealle. Vuoden 2010 Heartland -albumilla äärimmäisen hienostunut sovitusmaailma yhdistettynä Pallettin hentoon ja mielipiteitä jakavaan laulantaan vaati Antti Hurskaiselta kärsivällistä tunnustelua enimpien ilmikoukutusten loistaessa poissaolollaan. Lopulta kanadalaisen nerokkuus säveltäjänä ja sovittajana nosti albumin lähelle napakymppiä. Miten Pallett onnistuu tällä kertaa vastaamaan huutoon?

Samat vahvuudet ja haasteet tuntuvat leimaavaan myös uutta tuotosta. Pallettin laulu on toisaalta eleetön, toisaalta taas ulottuvuutta, kauneutta ja varianssia löytyy mutta sitä annostellaan hyvin hillitysti, tunteen ehdoilla kulkevan väreilyn sisällä. Ikään kuin hengittäen. Tämä yhdessä jousilla luotujen kaarien kanssa tekee kokonaisuudesta junnaavan, mutta ilmavalla tavalla eikä tukahtuneesti. Syke ja moninaiset mausteet värittävät tätä pohjaa onnistuneesti. Kuten Heartlandilla, myöskään In Conflictilla Pallett ei valloita kertakäyttökoukuilla vaan vaatii kuulijaltaan syvällisempää pysähtymistä ja syventymistä, mihin musiikin ulottuvuudet antavat mahdollisuuden. Silti pysytellään popin parissa taidemusiikin tai vaikkapa progeoopperan sijaan, sen verran helppoa musiikki kaikesta monisyisestä ulottuvuudestaan huolimatta on. Taso on alusta loppuun korkealla, mutta sellaisia päätä räjäyttäviä hetkiä on lopulta turhan harvassa ihan napakymppiä varten tälläkin kertaa.

Heleästi mutta isosti jousien varassa sykkivä pelinavaus I Am Not Afraid on yksi levyn koukuttavimmista yksittäisistä kappaleista, jossa jousi-syke kohtaa vaivihkaisen kaaren, pienet elektroniset pulssit ja laulun jossa kaikaa melankolisesti hymyilevä rauhan tunne. Hötkyilemättä mutta puun takaa mukaansa koukuttaen. Puolivälin kohdalla kappale alkaa ikään kuin uudestaan, muuttuen siten että korkealla kaarteleva laulu saa tuekseen piano-askeleen. Hämäävästi ikään kuin kaksi kappaletta yhden sisällä. Nimibiisi on huomattavasti vaivihkaisempi ja eteerisemmin kasvava, sähköisellä pulssilla mutta Pallettille tunnusomaisella kiireettömyydellä. Kerroksittain kasvava sävellys hurmaa vaivattomalla kauneudellaan, jossa klassiset kaaret haastetaan paikoin äkkiväärilläkin mausteilla, muttei brutaalisti vaan nätisti. Hienovaraiset sovitukset luovat täyteläisen vaikutelman.

Vaaniskelevammin sykkivä On A Path askeltaa harkiten, varpaillaan. Isosti vapautuva melodiakaari nostaa peukut. Song For Five & Sixillä kerroksittainen kasvattaminen alkaa päästä jo melko massiivisiin kaariin, joita tasapainottaa hienosti laulun rentouden tuoma hienovarainen molli-heleys. Vaikka sävellyksestä löytyy isoja piirteitä, lopputulema säilyy pienesti heleänä. Juuri siinä Owen Pallett loistaa.

Yksi levyn tähtihetkiä on samaan aikaan haikea ja hilpeä The Secret Seven, jossa toteavan laulun ulottuvuus pääsee oikeuksiinsa ja sinfoniset kaaret kohtaavat kauniin melodian ja pienet haastavat mausteet oivallisesti. Jylhä ja haetun jäykän oloinen Chorale onnistuu samoin yhdistämään eleettömän mollimaiseman heleyteen mieleenpainuvalla tavalla. Efektimausteet eivät liioittele vaikka ne haastavat melodiaa alusta loppuun. Huminaa ja rauhallista pianoaskellusta hyödyntävä The Passions hengittää intiimisti, pitäen hienosti kiinni intensiteetistään. Kun pieni on kaunista, paljastuu Pallettin laulun hieno väre ja ulottuvuus. Revittely on muita varten, kanadalainen pääsee hyvin pienilläkin eleillä pitkällä. The Sky Behind The Flagin marssiaskel on hienovarainen vaikka se jykevyyskin siellä taustalla välkehtii. Hienoa värikästä junnausta.

Isointa, jykevintä ja räiskähtävintä puolta tarjoilee yhtä lailla hypnoottinen mutta selkeästi isommalla ja kipakammalla aallolla surffaava The Riverbed. Hyvin tuntuisi palikat löytävän toisensa myös selkeästi rockimmassa ilmeessä. Falsettiin asti rennosti taipuva Infernal Fantasy huohottaa videopeli-syna-laukalla. Heleämpi Soldiers Rock on lähes leikkisä, pitäen kuitenkin kiinni Pallettin luontaisesta tyylikkäästä eteerisyydestä. Monipuolinen ja jälleen lähinnä tekijänsä kuuloinen albumi syvällisempään kuunteluun koukuttavaa sinfonista poppia.