Shamans Harvest: Smokin’ Hearts & Broken Guns

Mascot

Viisi vuotta on pitkä väli pitkäsoitoille, etenkin Yhdysvaltojen markkinoilla, jossa jalka olisi hyvä pitää mahdollisimman monen oven raossa oikeastaan koko ajan. Shaman’s Harvest joutui kuitenkin pitkittämään levyjensä väliä monistakin syistä, eikä vähiten siksi että vokalisti Nathan Huntilla todettiin syöpäkasvain kurkussa. Albumia nauhoitettiinkin samalla kun vokalisti hoidettiin ja lopulta, reilun viiden vuoden jälkeen, ryhmän viides pitkäsoitto on ilmestynyt.

Kotimaassaan jo viime levyllä kohtuullisen suureksi nimeksi kohonnut yhtye jatkaa isosti, tummasti ja vähän uusgrungesti soivan Amerikan-rokin takomista. Sekoituksessa on runsaasti southern rockia, metallia ja melodista hard rockia, mutta musiikin toinen siipi hipoo edelleen erittäin läheltä Seattlen suurien ja kauniiden (sanoiko joku Soundgarden?) ilmatiloja. Kiekon ensimmäinen puolisko on ladattu niin täyteen niin tarttuvaa materiaalia, että suosion singlelistoilla luulisi olevan selviö. Avausraita Dangerous tarttuu välittömästi kraiveleista ja vaikka biisi on mitä ilmeisin hitti, kuulostaa se silti samalla vaaralliselta, tässä kohdin soundeja ruuvanneiden tahojen suuntaan onkin annettava kunnon kumarrus. Hittiparaati keskeytyy vain pakollisen slovarin kohdalla, mutta The End of Me on sekin ihan kelpo raita, jonka selässä ratsastava Country as Fuck - no, nimi kertoo jo kaiken oleellisen. Täytyyhän niiden lehmipoikien päästä joskus irrottelemaan. Shaman’s Harvest selviytyy silti tästäkin hillbilly-kaahauksesta naarmuitta, luomalla lopussa jopa kunnon tänttä-tänttä-täää-äää venytyksen. Only in America!

Smokin’ Hearts & Broken Guns kierrättää silmiinpistävän rohkeasti ja röyhkeästi kaikkea jo tehtyä, mutta orkesteri nousee korkealle keskiverron yläpuolelle sen ansiosta, että se osaa lisätä sekoitukseen myös oman leimansa. Jokainen raita, jopa Michael Jackson -laina Dirty Diana, ovat tärkeitä osasia siinä isossa, voi niin kovin isossa, kuvassa.