Protocol D: Stains of Time

Omakustanne

Levyt jotka julkaistaan projektin nimissä herättävät minussa aina epämääräisiä epäilyksiä. Ajatuksissani kun projektimaisuus viittaa usein väliaikaiseen, kokeilevaan, johonkin johon ei täysin uskota edes tekijöiden itsensä leirissä. Porilainen Protocol D vaikuttaa vakavammalta projektilta, sillä se on kahden useammassa orkesterissa vaikuttavan muusikon muodostama yhteenliittymä. Lisäksi uutta materiaalia on kuuleman mukaan kasassa jo puolen albumillisen verran lisää, eli uskoa riittää tämänkin julkaisun tuolle puolen.

Kolme vuotta sitten käynnistynyt projekti on edennyt siis debyyttialbumin virstanpylväälle, ja modernia metallia tuhdilla rock-potkulla työstävä kaksikko on selvästi satsannut tuotokseen niin aikaa kuin pääomaakin. Vankat soundit ja monikerroksiset äänimaisemat aaltoilevat suorempien vetäisyjen ja astetta kurvikkaampien numeroiden välillä. Yksikään raita ei jää alle kolmen minuutin tai ylitä viiden minuutin haamurajaa, eikä tempokaan muutu kovinkaan radikaalisti, joten tyylillisesti biisinippu muodostaa ehyen paketin. Moonlight Mission ja Fury Road paukkuvat jo mukavasti leukaperiin, eikä vetävästi nimetty Street Fighter jää juuri jälkeen, vaikka siivu ei täyteen raviin pääsekään kovasta yrityksestä huolimatta.

Protocol D osaa mäiskiä ja rokata, mutta liekö materiaalin parissa vietetty jo liikaakin aikaa, kun sovitukset välttelevät rohkeampia ratkaisuja. Enkä kaipaa tässä nyt mitään tsiba-diba –täyskierrehämmenyksiä, vaan niitä pieniä koukkuja ja rohkeampaa etunojaa. Mielenkiintoisen segmentin muodostavat kaksi viimeistä raitaa, sillä niin Liars Anagram kuin nimibiisi Stains of Time ovat instrumentaaleja. Näistä jälkimmäinen on oikeastaan outro, jonka ukkosmyrskyn ääniä väritetään vain hetkisen ajan soittimilla. Upea päätös albumille, ei siinä mitään, kun kaikki katoaa sateen kohinaan.