Joe Bonamassa: Different Shades of Blue

Mascot

Uuden ajan Eric Claptoniksikin tituleerattu Joe Bonamassa on kitaristisupertähti. Tämä fakta kannattaa sisäistää ennen kuin miehen tuoretta albumia lähtee kuuntelemaan. Suurten Kitaristien kautta aikain luomat sooloalbumit toimivat myös mittatikkuina, joilla Different Shades of Blue tullaan tutkimaan ja ruotimaan.

Siinä missä monet kepittäjäketut nappaavat albumeilleen valmista materiaalia, yleensä joitain klassikoita ja muita varman päälle valittuja numeroita, ottaa Bonamassa tällä saralla rohkean askeleen eteenpäin. Toki mies on historiansa aikana tehnyt oman osansa versioinneista, mutta Different Shades of Blue on yhdentoista ihka uuden raidan nippu. Yhdessä Nashvillen suurten biisinikkareiden kanssa työstetyt kappaleet toistavat kieltämättä periamerikkalaisen blues rockin pakollisia kuvioita, mutta Bonamassa onnistuu useimmissa tapauksissa löytämään jotain tutkimisen arvoista näistä niin monta kertaa pyöritetyistä kuvioista.

Klisheistä kasattu Get Back My Tomorrow lienee tämän jalostustyön äärimmäisin ilmentymä, sillä kuinka moni pääsee uudella vuosituhannella enää karkuun käytettyään ”beg and steal and borrow” -riviä lyriikoissaan? Love Ain’t a Love Song ei periaatteessa anna mitään, mitä nämä rakkauden riutuneet raidat eivät olisi jo toistaneet, mutta Bonamassan erottaakin massoista (heh-heh) se kuinka hän saa puristettua aineksista ulos sen viimeisen viisi prosenttia. Nuo kriittiset tipat ja neroutta hipovat pienet ideat pinoavat yhdessä kasaan albumin, joka saattaa hyvinkin olla yksi vuoden blues rock –tapauksista.