Jonne Järvelä: Jonne

Playground

Kymmenen vuotta Korpiklaania takanaan bändin nokkamies Jonne Järvelä päätti viimein julkaista sooloalbuminsa. Kuinka ollakaan soolotuotoksen taustalla häärivä orkesteri on vain entistäkin suurempi, mutta ainakin Jonne on selkeä askel pois Korpiklaanin pelimannimetallista. Ytimekkäästi nimetty levy ei silti liiku myöskään takaisin Shamanin saamelaisen maailman suuntaan, josta Järvelän myös jokuset yhä muistavat, vaan levy on hieman erilaista kansanmusiikkia.

Folk-metalli onkin vaihtunut perinnevetoiseen ja popahtavaan folk-musiikkiin, jossa kappaleiden tempot pysyvät kurissa ja biisien tiiviit tunnelmat ovat se tärkein juttu. Levylle päätyneet seitsemän omaa raitaa ja pari (suhteellisen turhaa) lainaa rakentavatkin potretin, jossa ikikorvet, niiden kansa ja uskomukset kaiverretaan honkien kylkiin taiten. Erittäin radiosoittokelpoinen Viuluni laulua soittaa avaa albumin lupaavasti, raidalla on juuri sopivasti etno-fiilistä, mutta se on äärimmäisen helposti mieleen jäävä ja hurdy gurdyn soitto nyt koukuttaa aina. Hitaammat Ämmänkuolema ja Tule hiidestä hevonen ovat myös selkeitä onnistumisia, joiden äärellä kelpaa ojentaa selkänsä suoraksi ja taivastella loputonta tähtitaivasta. Kauniisti keinuva Kuku käki on puolestaan akustista kitaraa soittava Juho Kauppisen sävellys, joka saa kruununsa Järvelän monitulkintaisesta tekstistä.

En tiedä onko materiaali loppunut studiossa kesken, mutta mainiosti edennyt albumi suljetaan yllättäen kahdella lainaraidalla, joita ilmankin olisi pärjätty. Riki Sorsan jo aikoinaan mutiloima Boat on the River on taas Joki, jonka vielä jotenkin kestäisi, mutta pitikö se Paul Simonin iänikuinen The Boxer ottaa myös mukaan? Ja vielä vahvasti finglishillä vedettynä, tietysti. Ilman kahta viimeistä raitaa kasassa olisi ollut kevyesti neljän tähden paketti, mutta onhan albumilla paljon hyvää jo näinkin.