DICK: DICK

Omakustanne

Itselleen sanalla sanoen mielenkiintoisen taiteilijanimen valinnut DICK on itsenäinen artisti Kouvolasta, jonka debyyttialbumi kantaa simppeliä nimeä. Kyseinen nimi ei ole ehkä kaikkein toimivin, mutta eihän se nimi bändiäkään pahenna, vai pahentaako?

No, lopetetaan saivartelu tähän ja keskitytään asiaan, eli musiikkiin. DICK on pyöräyttänyt esikoiselleen tusinan perinteisiä kitara-rock raitoja, jotka soivat kovin brittiläisessä 70-luvun hengessä. Mukana on silti muutakin, eikä 90- ja 00-luvuilta perittyjä brittirockin maneereita voi olla huomaamatta. Ziggy-aikakauden kimalteleva David Bowie hakeekin tällä tanssilattialla kaverikseen poikkeuksellisen vähäpuheista Jarvis Cockeria. Tarkastellessani paremmin taustalla soittavaa bändiä huomaan, että sehän on melkein kuin Peter Gabrielin aikainen Genesis, vaikka ryhmän nuoteissa lukeekin jotain 90-luvun lopun Suedesta…

Levyn luonnosmaiset kappaleet kuulostavat hetkittäin lähes demoilta, mutta riisutussa äänimaisemassa on myös etunsa. Ensinnäkin DICKin vokalisointi saa näin voimaa taakseen, sillä mies ei ole varsinaisesti mikään perinteinen kultakurkku (onko muka Bowiekaan?) ja huomio keskittyy paremmin teksteihin. Lisäksi rosoisuus saa Her Loven kaltaiset menopalat todella rutisemaan ja levyn magnum opus, The Dream pt.2, erottuu selkeämmin ympäristöstään. Teknisesti vaatimaton julkaisu kasvaakin pala kerrallaan mieltä kutkuttavaksi kuvaksi, joka jättää sopivasti pienen nälän.