Bernie Marsden: Shine

Mascot

Bernie Marsden on mies historialla. Tuoreen levyn saatteessa heitetään ilmoille arvio, että tyylikkään herrasmiehen kädenjälki kuuluu noin sadalla levyllä, kenties jopa useammalla, eikä Marsden ole suinkaan pistämässä kitaraansa naulaan. 25 vuotta sitten ensimmäisen sooloalbuminsa julkaissut Marsden on tehnyt yhtä ja toista, eri artistien ja yhtyeiden kanssa, mutta hänet tullaan muistamaan luultavasti parhaimmin Whitesnaken kitaristina ja perustajajäsenenä.

Uransa blues-vetoisen rockin parissa tehnyt mies ei lähde harhailemaan kauas tutuista maisemista ja Shine onkin juuri odotusten mukainen annos wanhaa kunnon hard rock fiilistelyä, josta on helppo löytää suuntaviivat maestron historiaan. Taustabändissä vaikuttavat myös tekijämiehet, vaikka asiaa ei esille sen kummemmin tuodakaan. Marsdenin kanssa jo aikoinaan Whitesnakessa soittanut ja tätä nykyä Deep Purplen vahvuuksista löytyvä Ian Paice vastaa rummuista, koskettimissa on niin ikään kumpaankin bändiin sidottu Don Airey ja vierailijoitakin riittää. Näistä odotetuin lienee Whitesnaken kultakurkku David Coverdale, jonka mylvimä Trouble tosin jää vaille sitä odotettua kliimaksia.

Kokonaisuutena Shine sijoittuu lähelle Whitesnaken 70-luvun lopun kiekkoja. Häijysti luikerteleva Bad Blood ja syvästi fiilistelevä Ladyfriend ovat kuin aikakoneeseen pakattua palasia menneistä ajoista, joiden soundit on vain päivitetty nykypäivän standardeja vastaaviksi. Rullaten rokkaava Kinda Wish She Would ja You Better Run saavat myös vanhat Purple ja Snake –fanit riemuitsemaan, koska Marsdenin juna on totta vie löytänyt raiteensa. Kaikkien kehujen jälkeen on tosin annettava myös pieni varoitus: kiekon 13 raidasta olisi voinut tipauttaa sen heikoimman kolmanneksen surutta pois, sillä kahvimainosbluesia on maailmassa jo riittämiin. Shine ei näin loista aivan kaikilla lampuillaan, mutta on tämä kelpo levy silti.