Nopat: Valonkajoa

Kioski

Nopat kolahti kovaa viitisen vuotta sitten letkeää americanaa ja melodista poppia "fennocanaksi" yhdistävällä soundillaan, juurevalla rentoudella ja kiireettömällä avaruudella. Pieni on kaunista myös yhtyeen kakkosalbumilla Valonkajoa. Yhtye on uudistunut trio-muodosta nelikoksi jälleen yhden Red Carpetista tutun herran voimin, kun radiopersoonana koko kansan tutuksi tullut Veli Kauppinen liittyi joukkoon. Laajentuneesta instrumentaatiosta huolimatta meininki on ennen muuta leppoisaa ja autereista.

Paikoin jopa liian leppoisaa, sillä läpsyttelyn tunne jonka Nopat on aiemmin onnistunut välttämään suoralla tunteellaan ja hyvillä biiseillään, nostaa Valonkajoa-levyllä hiukan päätään. Eli paikoin riisutun eleetön soundi tuntuu menevän jopa sen tarpeen päälle, että biisikynässä pitää kaikesta huolimatta olla imua. Toisaalta taas soundi-uskollisuudesta onnistutaan parhaimmillaan muovaamaan myös erittäin makoisia paloja eikä albumi hetkeäkään maistu tai tuoksu muulta kuin Nopat-yhtyeeltä.

Avausraita Maan alla luottaa Henrikki Lähdesmäen hymyilevään laulun ja hellän hivelyn vetovoimaan, onnistuen sykkimään tarpeeksi energisesti laiskahkon ilmeen ja - tarkoituksellisesti mutta silti - töksähtelevän laulun vastapainoksi. Pohjavireessä on tarpeeksi nyansseja. Liian täydellinen jatkaa samoilla eleillä, toki pienellä öisellä rautalankaisella kaiulla ja biisillisesti ytimekkäämmällä sävellyksellä. Pieni tyttönen on hienovaraisessa kasvussaan jotenkin heti siellä missä pitääkin olla eli iholla, paikoin jopa sen alla, mutta ei pääse ihan sellaiseen kliimaksiin mitä vaivihkainen rakentelu antaisi olettaa. Läpsyttely-geenistä johtuen levyn instrumentaalit ovat valitettavasti paketin turhinta täytettä, vaikka nimibiisi on uneliaassa duurissaan ihan mukava taustatapetti ja jopa uhkaavasti säröilevä näppäily Sateen alla tuo toimivasti uuden elementin levyn kokonaisuuteen.

Pikkuhiljaa käynnistyvä Unen maailmaan kertoo jo nimellään mihin suunnataan ja onnistuu oikeastaan kaikilla puolillaan hipsuttelevan slovarin kiteyttämisessä. Kuulas särökään ei haasta vaan vain värittää. Toki jumittava poljento jää hiukan paikalleen pidemmän päällä. Aamuauringossa on ihan eri tavalla energiaa ja tekemisen meininkiä, onhan se toki nousemassa sieltä uniltaan siinä missä edellinen vaipuu uneen. Silti - biisin energisyys, etenevyys ja komeat stemmat ovat tarpeellisia elementtejä luomaan pirteyttä ja tuoretta reippautta Noppien pakettiin. Sama meininki tekee Viiden pennin slovarista koko levyn avainraidan!

Parhaiten Boomhauerin aina positiivisena moottoriturpana tunnetun Saku Krappalan käsialaa oleva Noppien suomentama lainakappale Tukholma palaa eteerisempään fiilistelyyn kelvollisesti, ei sen enempää. Päätöksenä soiva Ilmaa keuhkoihin jatkaa Sateen alla-instrumentaalin jälkeen yhdistäen pelkistettyä tunnelmointia taustalla kaikuvaan etäiseen säröön enemmän kuriositeettina kuin koukuttavana biisinä. Kyllä maar taidan olla sen verran poppari että haluan että se biisi tarraa kiinni tai edes koskettaa sen sijaan että vain lipuu ohi. Siksi Valonkajoa laskee omaa Nopat -käyrää, vaikkei se mikään varsinainen huti olekaan.