Blonde Redhead: Barragán

Kobalt

Uutuuslevyt on jaettavissa karkeasti kahteen ryhmään: nopeasti avautuviin, sekä enemmän aikaa ja kuuntelua vaativiin tapauksiin. Blonde Redheadin tuore pitkäsoitto kuuluu ehdottomasti ryhmistä jälkimmäiseen, enkä ole varma onko albumi avautunut vieläkään täysin minulle, vaikka olen soittanut sitä jo viikkojen ajan.

Reilu pariminuuttinen Barragán-intro tuntuu aluksi täysin turhalta, mutta tämä(kin) outo palanen kasvaa ajan myötä tärkeäksi osaksi. Avauksen jälkeen soiva Lady M hämmentää kolmen minuutin ajan, sillä kappale ei oikeastaan koskaan käynnisty, mutta koukuttaa vähäeleisellä kuviollaan ja karsituilla teollisuushalli-soundeillaan. Pacen kaksosten ja Kazu Makinon muodostama ryhmä leikki jo kymmenen vuoden takaisella Misery Is A Butterfly -albumillaan yksinkertaisten palasten kanssa, mutta nyt trion taide-rock vasta todella kukoistaa ja toteuttaa vanhaa ”vähemmän on enemmän” –oppia.

Levyn kolmas raita, Dripping, ottaa satunnaista kuulijaa kädestä kiinni ja johdattaa hänet tanssilattialle. Näinä kaikkein intiimimpinäkin hetkinä ote on kuitenkin etäinen, valot tuikkivat vahvan savuverhon takaa, eikä tanssiparin kasvoja tahdo oikein nähdä. Et edes välttämättä tiedä missä, tai minkä päällä, tanssit, mutta jokin tässä tilanteessa silti viehättää. Blonde Redhead viekin kuulijan aina uusiin, entistä mielenkiintoisempiin paikkoihin, joista paljastuu ajan myötä uudenlaisia tiloja, palasia ja vihjeitä, mutta kaikkia verhoja ei tietenkään koskaan vedetä alas. Todellinen taikatemppu on kuitenkin tämän kaiken ääni-informaation kutominen eheäksi jatkumoksi: vaikka fiilis on kuin Fellinin elokuvissa, kaikessa on silti oma vino logiikkansa. Kai.

Omia polkujaan kulkeva pitkäsoitto loikkaa uudelle tasolle 20 minuutin jälkeen, kun kappalekaksikko Mine to Be Had / Defeatist Anthem (Harry and I) heittää kuulijalle kunnon haasteen. Tämä vartin mittainen vaihe albumista, ja etenkin raidoista jälkimmäinen, kehittyy varhaisen Kraftwerkin jalanjäljissä taas sopivasti omaan suuntaansa.

Kuten todettua, Barragán on vaikeasti pureksittava pala kokeellista rockia, jolla on omat pienet ongelmansa. Shoegazing, dream pop ja taide-rock yhdistyvät niin moneen muuhun vaikutteeseen, että on täysin turhaa puhua yhdestä tyylistä tai soundista. Yhtye on reilun kahdenkymmenen vuoden aikana kehittynyt alati kohti uutta, joten mihin tie tästä tulevaisuudessa meneekään, aion seurata sitä ryhmän mukana.