Sean Rowe: Madman

Anti-

Joidenkin miesten äänestä löytyy ns mojoa, ja New Yorkin osavaltiosta kotoisin olevalla Sean Rowella tuota myyttistä karismaa piisaa yllin kyllin. Karheaääninen herra on tehnyt pienimuotoisia kiertueita mm tavallisten ihmisten olohuoneissa esiintyen, ja sama välitön fiilis hallitsee myös Madmanin kahtatoista raitaa.

Mies ja kitara saavat tuekseen vähäeleisen rytmiryhmän, jonka romuluinen soitto on kuin siistitty ja hiljennetty versio Tom Waitsin vastaavasta. Kiivaimmissa kohdissa rummut äityvät kuitenkin paukkumaan, koskettimet yhtyvät riehaan ja taustalle saattaa liittyä jopa yksinäinen puhallin piirtelemään kuvioitaan, mutta useimmiten Rowe tyytyy tunnelmoimaan huomattavasti sopuisammin. Rowen luoma maailma on Amerikan takapihojen ja pienten kaupunkien kiireettömyyttä, joiden folk, country ja americana -sekoitukset synnyttävät nautittavaa, joskin hieman kertakäyttöistä musiikkia. Desiree rikkoo rintamaa pistämällä toviksi tanssikengät jalkaan ja The Game poppailee kuin Paul Simon aikoinaan, mutta muuten tarttumapintaa on lopulta hämmästyttävän niukasti.

Madman ei intoudu hulluttelemaan vaan seisoo olohuoneen nurkassa sovinnaisuutta huokuen. Mielestäni Rowen ainutlaatuinen ääni olisi ansainnut jotain suurempaa, jotain joka voisi viedä miehen polkuja lähemmäs jotain suurta – vaikkapa Leonard Cohenia.