End Of August: Life Noire

End Of August/57

Mikäpä sopisikaan paremmin uuden End Of Augustin albumin julkaisuun kuin elokuun loppu? Kaksi vuotta sitten yhtye julkaisi musiikillisen päiväkirjan selviytymistarinasta, muistokirjoituksen Petteri Salosen edesmenneelle puolisolle laajakankaisen folkpopin muodossa. Debyytti The Deep Sleepistä jatketaan nyt seuraavaan lukuun, jossa elementit ovat valtaosiltaan samanlaisia (isot kaaret, folk-heleys, näppäilevyys, melankolinen tunnelma) mutta uusiakin tuulia löytyy.

Ainakin jylhyys ja mahtiponsi on lisääntynyt, paikoin ihan hevi-vaihteelle asti. Isommasta ilmeestä huolimatta yhtye ei silti ole menettänyt intensiteettiään tai intiimiyttään, mikä antaa toimivaa vastapainoa myös kolealle kookkaalle kaarelle. Heti avausraitana soivalla Intro (Hope Medley)llä on - ehkä juuri sen medley-luonteesta johtuen - hivenen sekava ja rikkonainen ilme. Päällekkäin soivat elementit saavat ihmettelemään kuuluvatko kaikki äänet oikeasti kaiuttimista vai jostain laukkuun unohtuneista mobiilivehkeistä, naislaulu on enemmän kokonaisuutta rikkovaa kuin edellisellä levyllä viehättänyttä vuoropuhelua ja jos koko albumin kappalemateriaalin kohdalla puhuttiin aiemmin päiväkirjasta otetuista tuokioista, maalataan nyt enemmän kokonaisia maisemia kuin pelkästään yksittäisiä intiimejä yksityiskohtia. Parhaimmillaan EOA on myös maisemamaalailussaan taitava ja osaa hengittää koukuttavasti, paikoin taas karataan hiukan turhankin jylhään rinteeseen.

Jykevyys jyrää heti kakkosraidalla Wish Upon A Star, jonka viipyilevän hevi ote tasapainoilee päällekäyvyyden ja heleyden ristipaineessa, kääntyen lopulta ensin mainitun puolelle. Vaikka Thunderhead voisi nimellään jatkaa heviä linjaa, on se jylhyydestään huolimatta akustisuudellaan selkeästi herkempi ja myös intiimillä otteellaan selkeästi tarttuvampi teos. Toki se jyräävä vaihde löytyy myös, ehkä edellistäkin raskaammalla kliimaksilla, mutta pienemmät säkeet luovat toimivan vastapainon. Pidemmälle mentäessä Lighthouse Keeperin rennon ja positiivisen rokahtava askellus nostaa peukun, August Rustin lähes laiskasti rullaava tummapintainen mutta kepeä haikeus onnistuu luomaan tarvittavan rentouden mutta jää samalla hiukan hiukan jollotteluksi. Raukea slovari War Within kärsii hiukan samasta, vaikka keskimäärin tuo intiimimpi ja akustisempi puoli Life Noirea miellyttääkin omaa korvaa jyrää enemmän.

Herkintä ja koskettavinta End Of Augustia kuullaan pianoa ja kitaranäppäilyä mainiosti yhdistelevällä kuulaan kauniilla Patiencellä. Kaikki turha on riisuttu, mutta soundi on siitä huolimatta ja ehkä juuri siksi täyteläinen ja laulu saa tarpeeksi valokeilaa osakseen. Huohottavammalla sykkeellä painostava Marrow kääntää touhua jälleen jykevämpään "akustiseen heviin", jousilla koristeltu The Proposal valitsee heleämmän tien kasvaa isoksi. Vaivihkaisempi mahtiponsi toimii. Raukea All Roads Lead Here malttaa pysyä pienenä, vaikka marssirumpuakin löytyy. Whisper Here luottaa jälleen polveilevaan kasvatukseen, päätöskappale Vital Signs riisuu ylimääräiset ja tunnelmoi akustisesti näppäillen yhtyeelle omaleimaisessa kepeässä mollissa. Vaikka Life Noire on monipuolisempi eikä silti kadota yhtyeen ydinjuttua, ei se pääse tunnetasolla edeltäjänsä tasolle, mikä olisi toki paljon vaadittu jo debyytin luonteen takia. Eteenpäin on menty, mutta Life Noiren mahtipontisempi puoli ei iske.