Spoon: They Want My Soul

Anti-

Teksasin Austinista kotoisin oleva indierock-yhtye Spoon on kasvattanut suosiotaan tasaisesti albumi albumilta ja on jo kolmella edellisellään hyvien listasijojen ohella saanut musiikkiaan yhteen jos toiseenkin elokuvaan ja tv-sarjaan, mikä tuntuu nykypäivänä olevan eräänlainen mittari suosiosta. Kahdeksannella albumillaan viisikko seikkailee edelleen ihailtavan helposti rokkaavan pop-kaavan äärellä ja onnistuu kuulostamaan lähinnä itseltään. Laulaja-kitaristi Britt Danielilla on persoonallisen karhea ääni, jota mies osaa helposti kääntää falsettiin asti. Musiikissaan herrat onnistuvat yhdistämään menevyyden, leppoisuuden ja koukukkuuden.

Jari Jokirinteen arvioiman vuoden 2007 Ga Ga Ga Ga Ga:n tapaan myös They Want My Soul on samaan aikaan hyvä, ellei jopa erinomainen albumi, muttei silti ainakaan vielä nykyisellä kuuntelumäärällä ole kasvanut klassikoksi tai kuluvan vuoden mielenkiintoisempien julkaisuiden joukkoon. Helppo leppoisuus joka Spoonin biisikynässä kaikaa - ja myös viehättää - saattaa osittain olla syynä tähän, sillä vaikka albumi ei missään nimessä lässähdä, puuttuu siitä paikoin sellainen terävyys jolla yksittäiset biisit vetäisivät sen huutomerkin peräänsä. Lähimmäs erityisyyttä päästään heti avausraita Rent I Payn säröärhäkkäällä ja munakkaalla keimailulla, Rainy Taxiin öisen melankolian ja reippaan askeleen yhdistelmällä ja Do Youn kepeän hattaran heleällä hymyllä. Myös yössä koleasti syntikalla kaahaava Outlier nousee maisemallaan esille. Nimibiisissä on hymyilevää imua. Kaipaamaani ytimekkyyttä löytyy esimerkiksi I Just Don´t Understandin kulmikkuudesta. Kyllä They Want My Soul tulee soittimessa pyörimään syssymmälläkin.