Lähtevät Kaukojunat: Lähtevät Kaukojunat

Airiston punk-levyt

Airiston punk-levyt on napsinut suojiinsa viime vuosina toinen toistaan mainiompia punk-yhtyeitä. Viimeisimpiä orkestereita tuossa alati kasvavassa joukossa on mielenkiintoisesti nimetty Lähtevät Kaukojunat, jonka itsensä mukaan nimetty debyyttialbumi on kymmenen raidan tuliannos perinteistä punkia. Musiikissa on selkeitä viitteitä 70-luvun lopun lisäksi myös 80-luvun alun suomirockin suuntaan, ainakin uransa alun Eput ovat jättäneet jotain jälkiä vähintäänkin tekijöiden alitajuntaan.

Junat lähtevät minne lähtevät, mutta tämän trion asemalla ei paine puske niskaan, eikä näin ole turhaa kiirettä mihinkään. Soitossa on selkeää huojuntaa, äänitys ja miksaus jättävät toivomisen varaa, eikä tuottajakaan saa puhtaita papereita, mutta silti jokin jaksaa viehättää paikoin kömpelöksikin äityvässä soitossa. Ehkä se on se kömpelyys ja naiivius itsessään, joka ulottuu sävellysten lisäksi teksteihin. Jarkko on emännätön luuseri ja Pidä kii kaipaa seuraa sielulle kuin nuori Juice, mutta silti horisontissa pilkistää toivo paremmasta, tai ainakin siitä, että nykyiseenkin tilanteeseen voisi tottua. Kuka tietää – ehkä se Vihreäsilmäinen päätyy sittenkin kainaloon kaikista vastoinkäymisistä huolimatta.

Demoksi tämä olisi loistava, mutta levynä on pakko tarttua eräisiin laadullisiin ongelmiin, vaikka sisällön puolesta Lähtevät Kaukojunat on jo päässyt esimerkilliseen vauhtiin. En väitä että kaikki kymmenen biisiä olisivat tulevia klassikoita, mutta enemmän tässä hyvää on kuin huonoa, ja kyseessä on siis vasta ryhmän esikoinen.