Superfjord: It Is Dark, But I Have This Jewel

KHY Suomen musiikki

It Is Dark, But I Have This Jewel tuo lempeän tuulahduksen lämpöä ja hyvää mieltä kylmään pohjoiseen kesäämme, mutta ei pakota pimeyttä valoomme.

Tämä on fiilistelyä, ja se on myös Superfjordin ala, vaikka päällimmäinen tunne Kevin-kitaristi Jussi Ristikaarron muodostaman yhtyeen esikoisesta on viimeistely. Voi olla, että It Is Dark, But I Have This Jeweliä on työstetty huolella ja pitkään. Silti levy soi pakottomasti ja luontevasti, kuulostaen tutulta ja kuitenkin uudelta. Kuten monet debyytit (jos sellaisesta tällaisessa, eli jo 1990-luvun puolivälissä levyttäneen tapauksessa kannattaa puhua), se heijastaa tekijänsä monia puolia, mieltymyksiä ja arvostuksia.

Levyltä on hankala poimia kappale, joka kuvaisi sitä erityisen kattavasti. Space rock ja psykedelia muodostavat jonkinlaisen katon, jonka alle mahtuu sulassa sovussa niin näkemys John Coltranen A Love Supremesta kuin The Chandrasekhar Limit, joka pyörii enemmän Animal Collectiven kuin Spiritualizedin nurkilla. Viimeksi mainittu kuuluukin sitten siellä täällä, kaiuttimista tulvivina ääninä ja jonkinlaisena esteettisenä kategoriana; valintana pukea kappaleet rauhan asuihin, ja saada ne virikkeiden ja viitekohtien runsaudesta huolimatta soimaan yhtenäisenä, eteenpäin vievien äänien virtana.

Estetiikaltaan levy on sukua Kevinin Ebb & Flow -päätökselle, kuitenkin niin että It Is Dark, But I Have This Jewel soi enemmän instrumentaalisti ja pidemmin kaarin, ei niinkään koukkuihinsa tarttuen vaan teemojaan kuunnelleen ja muunnellen. Superfjord on hieman Keviniä rohkeampi ja avarakatseisempi, myös vähemmän pop. Yhtäläisyyksistä huolimatta sen tarkempaan vertailuun ei haluaisi ryhtyä; yhtyeillä on omat vahvuutensa ja hyvä niin. Kuitenkin huomaan aina palaavani yhteen keskeiseen tunteeseen, joka yhdistää Ebb & Flow'ta ja It Is Darkia mielessäni: molempiin liittyy tarkempaa määrittelyä pakeneva pastissiuden tunne, jonkinlainen kunnianosoitus näkemyksellisille musiikintekijöille, joka samalla tuttuutensa ansiosta koukuttaa uusia kuulijoita.

Pidän Ebb & Flow'ta edelleen hienona poplevynä, vaikken ole varma onko sen pinnan alla oikein mitään (ei tarvitsekaan olla). Samalla huomaan arvostavani enemmän Superfjordin monikerroksisempaa ilmaisua. Vaikka levyllä kuullaan Ristikaarron lisäksi useaa ansioitunutta musiikintekijää, on It Is Dark sielultaan yhden miehen teos, jonka antia vierailijat rikastuttavat. Erityisesti mieleen jää Artturi Tairan jollain perverssillä tavalla Nauravan kulkurin mieleen tuova viiltävä saksofonisoolo keskellä suhteellisen rauhallisesti omien kuvioidensa ympärillä pyörivää The Great Vehicleä.

Tairan osuus tuntuu kuvaavan levyä laajemminkin: Superfjordin maailman keskipisteenä on ehtymätön rakkaus hyvään musiikkiin. Kaikki pyörii suhteellisen tutusti ja varmasti tämän ympärillä, vaikka välillä intoudutaan rohkeisiinkin irtiottoihin. Jos It Is Dark, But I Have This Jeweliltä ei löydykään sitä itseään kuvaava kappale, löytyy sellainen hienolta If I Could Only Remember My Name -nimiseltä levyltä: Music Is Love. En tiedä onko David Crosby käynyt tätä levytettäessä kenenkään mielessä, mutta siltä lopputulos ainakin vaikuttaa.