Juju: Julius Kivi on hullu

Playground

Jujulla on räpissään aina ollut se hyvä puoli että mies osaa ilmaista kantaaottavia näkemyksiään helposti lähestyttävällä tavalla. Lisäksi Juju on onnistunut luomaan mm. Huuda -hitin kaltaisia koukuttajia. Parhaimmillaan herra on kun pitää vaivattoman, leppoisan ja rennon otteen sanallisessa annissaan. Jo vuoden 2011 kakkosalbumilla musiikissa yhdistyi niin räp, reggae kuin elekroniset mausteet ja samoilla sävyillä edetään myös nelosalbumilla Julius Kivi on hullu. Albumikokonaisuuksia on ymmärtääkseni vaivannut pieni epätasaisuus eikä ihan yhdestä muotista mennä myöskään uutukaisella.

Yhdeksän kappaleen tiiviin albumin alkupuolen kolean sähköinen biitti ja hiukan ummehtunut yökerho-tunnelma ei miellytä, mutta kappalemateriaalissa on siitäkin huolimatta kohtuullisen toimiva imu. Illuusion öisen koleuden tuoman tunkkaisuuden pelastaa laulussa kaikaava positiivinen suoruus. Myös stemmat toimivat kivasti tuomalla sitä pientä ekstraa. Dub-kaikuinen Nähnyt jatkaa laskuhumalaisella otteella, vaikkakin rennon sulavasti niin enemmän loppulaskuna kuin levyyn koukuttavana sisäänheittäjänä. Biisissä ei sinänsä ole pientä paikallaan pyörimistä lukuun ottamatta sen suurempaa vikaa, mutta sen sijainti on hiukan outo. Vielä kun hiukan ilmavampi ja koukukkaampi mutta yhtä lailla öisen jumittava Nauramaan ei sekään varsinaisesti "potkaise" niin Juju on tehnyt albumistaan kohtuullisen haastavan paketin.

Puhekuplilla kolmen joukkoihin takakannessa jaettu biisimateriaali jatkaa kuitenkin pidemmän päälle paremmin. Kasari-dance-synasoundeilla humiseva Tuskaa on toki melankoliassaan yhtä lailla laiska ja ilmeeltään hiukan lattea, mutta samalla myös mukavan intiimi - mikä soundipalikan vastapainona toimii yllättävän hyvin. Sinkkuna kuultu Onnelliseksi jatkaa samaa sähkörumpu-läpsyttelyä, mutta on haikeasti kaartavalla kerrollaan kieltämättä levyn hittejä. Biisi voisi niin helposti kääntyä ällöksi tai mennä siirappisesti yli, mutta Juju onnistuu pitämään eleettömyydellään touhun positiivisen puolella. Ska-nytkivä On se kumma potkaisee sitten viimein sen energiankin mukaan pakettiin. Balkan-kuoroa ja kaikkea... Silti siitä samasta melankoliasta ja tummasta harsosta pidetään hienosti kiinni. Levyn avainraitoja.

Mies/nais-duettona avautuva Aurinko on se positiivisin hyvän mielen "slovari", vaikka vauhtia onkin vähintään yhtä paljon kuin muilla raidoilla. Samaa hyvää mieltä ja sitä meikäläisen korvan hurmaavaa leppoisuutta on myös yhdeksi eturivin biisiksi nousevalla Hullulla sekä oivallisella riisutun autereisella päätösraidalla Loppuun asti. Loppua kohden levyn alun haasteellisuus vaihtuu onnistuneen suorituksen euforiaan. Julius Kivi on hullu on hyvä kokonaisuus.