Long-Sam: Shout

Smukli

Alussa on vain elektronista piipitystä, vinkunaa sekä pulputusta, kunnes hetkeä myöhemmin hajaääniin yhtyy jatkuvampaa analogista virtaa sekä koukeroista yksinkertaisuutta tihkuva rytmikuvio. Muinaisten robottien kommunikaatiolta kuulostava äänivirta onkin helpommin määriteltävissä sanalla niukka. Jos en paremmin tietäisi, kuvittelisin ehkä aluksi törmänneeni johonkin unohdettuun Kraftwerkin tai Clusterin työhön. Tilanne ei kuitenkaan ole tämä, eikä kyseessä ole düsseldorfilaisten kadotettu teos, vaan kotimaisen Long-Samin, eli Sami Toroin, uusi tutkielma elektronisten äänimaailmoiden syvyyksistä.

Long-Samin viiden vuoden takainen Bright Figures -pitkäsoitto oli täydellisyyttä hipova kokonaisuus, jonka jokainen sekunti vahvisti suurempaa kuvaa. Tuolta pohjalta odotin herran uudelta albumilta luonnollisesti paljon, ehkä liikaakin, sillä ilmassa on lukuisten soittokertojenkin jälkeen yhä lievää pettymyksen tuntua. Pesäeroa esikoiseen on tehty urakalla, mutta en ole täysin vakuuttunut että jokainen uusi askel on otettu varmasti oikeaan suuntaan.

Shout ei siiis jatka siihen mihin edellinen kiekko jäi, vaan lähestyy elektronista retro-minimalismia hieman toisenlaisesta kulmasta. Vokaalit ovat nyt enää vain ääniä, ilman sen kummempia sanoja ja kappaleiden sirpaloituminen on kiihtynyt entisestään. Hetkittäin miltei kakofoniaksi äityvä äänten sinkoilu ja teemojen räiskyntä eivät jätä jäljelle paljoakaan suoraa tarttumapintaa, mutta niin vain Long-Sam saa luotua taikaa jopa näissä ääniavaruuden karuissa olosuhteissa. Lähes kahdeksanminuuttinen A Runway on tästä vankin esimerkki, sillä kappaleen tunteiden ja sävyjen kaari ehtii kulkea lähes täyden ympyrän kunnes se sulautuu Looking At -raitaan. Äänimassan jako eri raitoihin onkin lähinnä nimellistä, sillä koko virta voisi olla vaikka kaikki yhtä moniosaista teosta. Kenties jopa toteutunutta voimakkaampi teosmaisuus olisikin ollut se viimeinen puuttuva tekijä kaavassa, mutta ainakaan tällä erää herra Toroista ei ollut Suomen Mike Oldfieldiksi.

Shout on lukuisten sisäkkäisten ympyröiden ja ideoiden spiraali, jonka imu voimistuu kuuntelukertojen myötä. Siltä puuttuu edeltäjänsä tietty yllättävyys ja perinteisempiin pop-koukkuihin perustuva voima, jota ei ole pystytty täysin korvaamaan aiempaa kokeellisemmalla ilmaisulla. Shout on monilta puoliltaan ihailtava albumi, mutta se viimeinen puristus jää kalkkiviivoilla sittenkin puuttumaan.