The Menzingers: Rented World

Epitaph

Pennsylvanian Scrantonissa vuonna 2006 perustettu punk rock -yhtye The Menzingers on päässyt neljänteen albumiinsa, toiseen alan jättiläisen Epitaphin leivissä. Ska-punk -taustoista on kasvettu rauhallisempaan, paikoin avarasti ja isosti rockaavaan amerikan punk rockiin. Vaikka menevyys on toimivasti keskeisenä rakennuspalikkana, on paketissa rosojen sivussa enemmän americanan kuin folkin suuntaan viittaavia mausteita. Särökitaran vahva rooli soittokuluissa ja laulaja-kitaristien Tom May ja Greg Barnett ärhäkkä ote vokalisointiin pitää touhun kuitenkin ainakin suurimman osan ajasta punk rockina, akustisemmalla otteella oltaisiin lähellä folk punkia. Siihen ei vielä riitä päätösraita When You Diedin nuotiokitararämpytys. Alusta asti yhtye on löytänyt ystäviä hyvällä biisikynällään eikä vahvuus ole kadonnut näin "aikuisemmallakaan" soundillisella otteella.

Vauhdikaan kipakka I Don´t Wanna Be An Asshole Anymore saa peräänsä emosti tumman Bad Thingsin, joka kerrossaan keventää. Rodenton ok, mutta menee hiukan ohi. Leppoisasti askeltava Where Your Heartache Existson hyvällä tavalla kaihoinen, hölkkäävä My Friend Kyle nytkyttää mukaansa tempaavasti. Transient Lovella nelikko lähtee maalaamaan avaraa yötaivasta nimenomaan sydänmaiden rockin seesteisyyden ja stadionkokoisen melankoliakaaren avulla. Siihen perään rosoinen ja päällekäyvä The Talk on erittäin sopiva piristävä peräruiske ja samalla yksi levyn parhaita ralleja.

Apaattisesti käynnistyvä Nothing Feels Good Anymore jatkaa avainraitojen sarjaa, kasvaen pikkuhiljaa särkyneen sydämen massiivisesti lattiaan räväyttävään kertosäkeeseen. Sen perään kepeästi rullaava Hearts Unknown ei ihan yllä samoihin sfääreihin, vaikka helpompi kaava toimiikin hyvin tunnemyrskyn jälkeen. Komea nosto löytyy tästäkin. Loppukappaleista In Remission pyörii paikoillaan laiskahkosti ja ärjähtelee sieltä nostoja. Jylhähkö Sentimental Physics jää samoin hiukan perusraidaksi, akustinen When You Died toimii lähinnä slovarina ja rauhoituksena. Rented World pitää sisällään sulavaa ja koukukasta kypsempää punk rockin johdannaista. Hyvästä meiningistä ja kohokohdistaan huolimatta levy ei silti nouse aivan pakkohankinnan rooliin. Ei mitään varsinaista motkotettavaa muttei mitään päätä räjäyttävääkään.