Kiveskives: J.S. Bach In His Favourite Disco

Drink Tonight

Heidän jotka uskaltavat rakentaa Johann Sebastian Bachin uudelleen nintendohevin voimin on oltava luonteeltaan kuin linnunradan liftareita: haasteita halajavia ja paniikkia karttavia, eikä siitä pyyhkeestäkään ole taatusti haittaa siellä soittokassin pohjalla. Pari vuotta sitten ilmestyneen Joystick-esikoisalbuminsa aikoihin Kiveskives soitti biisinsä vielä kolmimiehisenä, mutta megalomanian ja bachismin hengessä uudella kiekolla on mukana lauma vierailijoita jotka antavat kokonaisuuteen viulut, trumpetit, saksofonit sekä ties mitkä muut tiu’ut ja soittimet. Enemmänhän on paremmin ja suurempi on bachimpaa, sanovat.

Kiveskivesin nyrjähtäneet sävellykset napsivat pieniä palasia yhdestä jos toisestakin suunnasta. Välillä lainattavaksi päätyvät kotimaiset minilegendat (Matti Pellonpää ystävineen -yhtyeen Keke Rosberg Formula Rock), toisinaan kohteina ovat mainossävelet ja mm. suuremmat brittiyhtyeet. Näistä ja lukuisista muista palasista on työstetty albumi, jonka tyylillinen ja soundillinen eheys on aivan toista luokkaa kuin sekavan debyytin. Osaa yhtye toki edelleen poukkoilla, mutta asetetut rajat – edes höllät sellaiset – saavat pankit paukkumaan huomattavasti jykevämmin kuin ensiyrittämällä. Osa kiitoksesta kuuluu taatusti äänittäjä/miksaaja Oskari Ruohoselle, jonka työrupeamaa en kadehdi.

Siinä missä Joystick-debyytti oli sekava, poukkoileva ja hulluudellaan hurmaava ottaa J.S. Bach In His Favourite Disco kuulijastaan tukevamman otteen ja pistävän katsekontaktin. Bändin soundi on kehittynyt aivan omanlaisekseen ja kun kappalemateriaalikin on laadukkaampaa, ja sovitustyössä on jaksettu ponnistella muunkin kuin maksimaalisen kurviluvun eteen, on neljä tähteä tuhdilla plussalla tosiasia. Albumi ei missään nimessä ole helppo purettava, eikä se ole taatusti jokaiseen makuun, mutta eihän kaikkia tarvitse miellyttää – ei edes Bachin suosikki discossa.