Vando Suvanto: Ihmisistä ja esineistä

Riskirecords

Jyväskyläläislähtöinen Vando Suvanto elää verrattoman tuotteliasta kautta. Niin maamme eturivin tähtien taustalla kuin oman Sue Van Doe -yhtyeensä riveissä soittanut veteraanimuusikko on julkaissut 2000-luvulla jo viisi albumia, joita mies saatekirjeen mukaan näprää silkasta tekemisen ilosta. Se kyllä kuuluu. Ihmisistä ja esineistä on irtonainen, kepeästi klenkkaava alkukesän piristys.

Kaksi vuotta sitten ilmestyneeseen Onnenpekkaan verrattuna multi-instrumentalisti Suvanto soittaa nyt itse vähemmän. Levy ei kuitenkaan ole riisuttu ja pelkistetty, vaan varsin rytmisen albumin musiikki tuntuu ajoittain jopa kerrostetun kilkkeiden ja kalinoiden näkökulmasta. Kuten edelliselläkin kerralla, äänimaailma on rikas ja ilmava. Kotimaisista kollegoista samanoloista musiikkia ovat tehneet esimerkiksi Tuomari Nurmio ja Motelli Skronkle. Myös Tom Waits on hyvä verrokki, vaikka Suvanto ja tuottajaksi päätynyt Matti Wallenius hoitavatkin homman edellämainittuja lempeämmin. Sovitukselliset seikat ovat kuitenkin lopulta vain sen tärkeimmän asian mausteita. Pääosassa ovat ennen kaikkea laulut.

Suvanto on oivallinen kertoja. En tiedä, laulaako hän suoraan omasta elämästään, mutta tekstit tuntuvat rehellisiltä ja asiat omakohtaisesti koetuilta. Puhe on välillä suoraa, mutta tilityksen tympeys vältetään. Sanottavaa Suvannolla riittää niin maailmantilanteesta, ikääntymisestä, rakkauden menettämisestä kuin kotimme täyttävistä esineistä. Suvanto ei pakota kuuntelemaan, levyn ääreen pysähtyy vapaaehtoisesti.

Ihmisistä ja esineistä on pieni helmi, jonka soisi leviävän asiallisen musiikin ystävien levysoittimiin ja järkevien radiokanavien taajuuksille.