Gim Kordon: Ei ole helppoo

Soliti

Helsinkiläistrio Gim Kordonin kohdalla moni asia on naksahtanut oikeaan asentoon - ainakin tietystä näkökulmasta. Kun yhtye jo nimellään viittaa alternative-ikoni Sonic Youthin suuntaan, ei ole mitenkään ihmeellistä että yhtye särisee ja jurnuttaa pop-melodisesti, yhtälailla esikuviaan The Lemonheadsiä ja Dinosaur Jr.:ia muistuttaen kuin kahdelta kolmasosaltaan The Duplon leppoisan virnuilevaa perimää välittäen. Monesta pääkaupungin rockaavammasta yhtyeestä tuttu Alexandros Karoutsos istuu yhtyeen rumpalin pallille oivallisesti. Nick Trianin Soliti on vielä juuri oikeanlainen yhtiö julkaisemaan yhtyeen debyytin. Treenikämppä-nauhoitus -mentaliteetilla purkitetun levyn soundit ovat rennosti ruvella. Samaan aikaan yhtye onnistuu hengittämään pohjiin omanlaistaan ilmettä. Voiko ysäri-alternativen fani enempää toivoa?

Tottakai sopii toivoa myös hyviä biisejä, mutta siinäkin pohjatyö antaa lupauksia - osasihan laulaja-kitaristi Aleksi Pahkala jo Duplon aikoina saada pöljästäkin kaavasta koukkua irti. Ei ole helppoo ei silti ole alusta loppuun mikään uudenvuoden ilotulitus tai Rion sambakarnevaalien päätösjuhla. Ensi kuuntelun jälkeen ihmettelin rehellisesti yhtyeestä noussutta hypeä. Mutta kuten niin monen muunkin albumin kohdalla, pidemmällä kuuntelulla ovet alkaa avautua ja fiilikset nousta.

Nimibiisi Ei ole helppoo avaa levyn maukkaasti. Tummasti särisevä, tutusti Pahkalan laulun vireen kanssa leikittelevä ja huohottavasti sykkeestään huolimatta leppoisasti etenevä kappale onnistuu koukuttamaan vaivihkaa. Puolivillainen ilme on toki varmasti joillekin punainen vaate. Saami kartalle on hyvä iskulause, mutta vaaniskelevasta biisistä jää mieleen enemmän kuin sen koukut niin se kuinka vahvasti Pahkala onnistuu kuulostamaan Kauko Röyhkältä. Reipas ja kohtuullisen raikas Kaikki hyvin on on samaan aikaan miellyttävä että hiukan ohi lipuva eli jää hiukan perusralliksi, vaikka koukku onkin toimiva. Avausraidan jälkeen toinen hitti voisi olla Sä oot mun unelma, beibi, jossa on yhtä lailla Röyhkämäistä karheutta ja todella mainio, vauhdikkaasta askeleesta huolimatta melodiallaan koukuttava kertosäe.

Sateessa -kappaleen lopussa Curesta muistuttava sointukuvio on hieno yksityiskohta, vaikka itse kappale onnistuu "töksähtelystään" huolimatta koukuttamaan meikäläisen vain kerrollaan. Tuntuu että mitä leppoisampi yhtye malttaa olla, sen paremmin palikat osuvat kohdalleen. Siksi rennompi ja ilmavampi Se on muutos nousee omiin suosikkeihin, vaikka sen kohdalla pieni lisähinkkaus voisi tehdä hyvää. Välillä sinne päin -soundit jyräävät hetken.

Jurnuttava Sama homma uudestaan toimii hyvin ajantappo-biisinä, kun alkaa tuijotella sitä kelloa että olisiko se aika jo pikkuhiljaa kotiinpäin lähteä. Toki itse biisissä taidetaan keskittyä äänestämisen turhuuteen kun mikään ei aktiivisuudellakaan muutu. Sopivalla tavalla turhautunutta angstia ilman turhaa aggressiivisuutta. Päällekäyvyyttä löytyy sitten senkin edestä seuraavasta biisistä Kaupunki tappaa sielunsa, jossa lauluasenne on lähempänä hardcorea ja kapinapunkkia kuin melodiapoppia. Juuri kaavaansa kärjistävällä otteella biisi onnistuu puolustamaan paikkaansa, yllättävän toimiva punk-vivahde kokonaisuuden keskellä. Vain reilun minuutin raukea Vladimir on eniten välisoiton asemassa oleva hetki koko levyllä, onneksi haikean melodinen mutta yhtä lailla säröjurnuttavan ärisevä päätösraita Yöhön tummaan potkii sen verran hyvin ettei levyn loppu plösähdä.