Current Swell: Ulysses

Nettwerk

Kanadan Victoriasta kotoisin olevan indie rock-yhtye Current Swellin soundiin on vuosien ja neljän albumin saatossa liitetty moninaisia musiikkitermejä folkista, rootsista ja rockista aina bluesiin, ska:han ja reggaeen asti. Myös surf rock on esiintynyt mainituissa musiikillisissa karsinoissa. Viidennellä albumillaan Ulysses nelikko liikkuu avarasti kaartavan indie rockin maailmoissa, jossa maistuu milloin americanan folk-avaruus, milloin taas modernien blues rock-kaahaajien iso diesel. Parhaimmillaan yhtye yhdistää niistä molemmista parhaat puolet.

Albumilla soundillinen punainen lanka on korkeuksiin yltävä avaruus, jota vielä korostaa laulaja-kitaristien Scott Stantonin ja Dave Langin äänellinen ulottuvuus. Rockin blues-jyräävä jykevyys ei pääse valloilleen vielä kantrahtavalla nimiraidalla, jossa riisuttu pelimannimeininki antaa rutosti tilaa laulun komealle kaiulle. Silti positiivinen menevyys kuuluu Current Swellin pakettiin myös tällaisilla rauhallisemmilla raidoilla. Huomattavasti jykevämpi ja massiivisempi Keys To The Kingdom lähtee alkuiskujen jälkeen rullaamaan mainiolla särösvengillä, ilman sen suurempaa jähmeyttä. Vaikka eleet ovat isoja, ei pää huku pilviin vaan määränpää pysyy näkyvissä ja matka etenee. Koukkua on siinä määrin että sekä jalat että niska lähtee mukaan. Hyvä.

Uhkaavampaa pohjavirettäkin osataan hyödyntää osana palapeliä. Se mainittu blues-diesel raivoaa hallitusti mm. Rollin´in vauhdikkaassa laukassa. Ghosty Boyn bassonjurnutus pääsee oikeuksiinsa, huuliharppu on mainio lisä! Leppoisa ja autereinen One Day I´ll Be Rich tarjoaa sulavasti vastapainoa iltapäivän haaveineen. Samaa kiireetöntä hymyä on myös akustisesti näppäilevällä mutta Chrispyn veikeän elektromaisella rytmillä rullaavalla Bad Newsillä, vaikka uutiset ovatkin huonoja. Stadionindiefolkin korkeaa äänitornia riisutulla instrumentaatiollaan alleviivaava Who´s With Us on levyn upeimpia hetkiä. Kappaleen hillitty soittimien asettelu ja palapelimainen rakenne suhteutettuna isoon kaareen kuulostaa melankolian puolella vieläkin mahtavammalta. Loppukasvatuskaan ei sorru liialliseen keulintaan vaan hienovaraiseen herutukseen. Vieläkin paranee.

Gunshotsin avara junnaus luo hengähdystaukoa, mutta leppoisa akustisuus ja eteenpäin pyrkivyys pitää huolen siitä ettei taso samalla lopahda. Ja tottakai massiivisempi kasvatus kuuluu tämänkin päättelyyn. Hyvään vauhtiin kun jälleen päästy niin Man Of Mapsin kuulas wahwah-särö ja avarampi askel sopii kuvioon maukkaasti. Samaa runttua hyödyntää myös Sideways, jokaa kuitenkin vetää viivaa Rollin´in uhkaavampaan munabluesjyrään, toki hauskasti kimaltelevalla mausteella. Vieläkin sähköisempi Desire on jo enemmän kuin puoliksi kallellaan stoner-maiseen jykevyyteen ja junnaavuuteen, mutta kun laulussa riittää "kaulaa" niin mikäs siinä... Sinfonisesti käynnistelevä We Will Run riisuu jälleen särön ja haaveilee tähtitaivaan alla avarammin. Akustisella kitaralla ja liki laahaavalla askeleella rauhoittuva Flesh And Bone hymyilee leppoisasti komean levyn päätökseen. Taso ei tipu myöskään jälkipuoliskolla.