Rancid: Indestructible

Hellcat

Rancid on tehnyt parhaan levynsä sitten mainion, vuonna 1995 päivänvalon nähneen ...And Out Come The Wolvesin. 12 –vuotias rouhean räkäinen Kalifornian punkpoppoo vakuuttaa Indestructiblella samoilla linjoilla kuin mainiolla läpimurtolevyllään kahdeksan vuotta sitten: on ska-humppaa, tiukkaa hooceerypistystä sekä monenlaisia mausteita fiilistelyballadeista westerniin ja katupunkkiin Oi! –huudahduksineen. Wolvesin jälkeen kuultujen reggae- ja salamasota –tuotoksien jälkeen nelikon tuorein syleilee jälleen isompien markkinoiden kuulijoita, sillä levyä ei missään nimessä voi pitää minään pitkää kuuntelua vaativana ”vaikeana taideteoksena”, kaikkea muuta. 19 raidan kokonaisuus repäisee kuulijan mukanaan heti ensikuulemalta!

Tim Armstrongin ja Lars Frederiksenin laululla ja kitaroilla juokseva Rancid rykäisee leikin käyntiin vauhdikkaasti levyn nimibiisillä, rupinen laulu ja Brett Reedin tiukka rumpukomppi hirttävät sielua mukavasti. Kun jo avaus lupaa näin hyvää... Syvemmän kuuntelun jälkeen ja pidemmälle edettyään alkaa jo varmistua, että nyt on kyse todella maukkaasta tapauksesta. Fall Back Down fiilistelee iloisesti lupauksellaan tuesta ja turvasta, Red Hot Moonin tarttuva ska-poljento laiskalla liikkeellä nostaa hymyn huulille ja laittaa perseen liikkeeseen. Tarttuvia kertosäkeitä, iloista paahtoa rennolla otteella... Vauhtia pyttyyn lisätään David Courtneyllä ja ne pakolliset motherfucker –riimittelyt nostavat päätään, listen up all you skankheads.... Rancid on siitä loistava yhtye, että se kuulostaa aina vain Rancidilta, olipa sitten kyseessä Start Nown kaltainen mainiolla kerrolla varustettu baariuhorallattelu, uhkaava hooceepaahto Out Of Control tai westernihengessä kaahaava Django.

Levyn keskivaiheen rauhoittelu leijailee vastaan haikean kauniin Arrested In Shanghain tahdeissa. Viimeistä piirtoa myöten tyylikäs slovari lainaa kerrossaan melko surutta herra Dylanin klassista Like A Rolling Stonea. Mutta hittoakos tuosta, Rancidin ”versio” on silti aivan mainio fiilistelypala kiireisempien rallien keskellä. Tiukka Travis Bickle ajaa sisään rullaavan letkeän, juomalaulumaisen Memphiksen, kaasu alkaa jälleen hirttää Spirit Of ’87:lla. Ghost Bandistä huudatuskertoineen nousee jotenkin elävästi mieleen männävuosien fiilistelyt Wolvesin tahtiin, hyvä kaava ei vanhene koskaan. If you lose me, you lose a good thing, that’s one thing I know for sure, tiputellaan Tropical Londonin rullauksen tahtiin. Vaikka biisissä tuota hoetaankin tytölle, voisi samaa sanoa myös esittäjistä itsestään. Aina on tilaa menolle ja melskeelle, letkeälle paahdolle, asenteelle... siis Rancidille.

Tiukkaa jyräystä Roadblockilla, heyheyhey –huudattamista Born Frustratedilla... Back Up Against The Wall nousee levyn ehdottomiin tähtihetkiin, vaikka kappale oikeastaan onkin melko perus energisesti juokseva asenteellinen punkrullaus. Rancid vain yksinkertaisesti osaa tehdä sellaisen todella hyvin. Levyn päättävät Ivory Coast -rypistys, kodittomien puolesta puhuva Stand Your Ground sekä viimeisetkin hikipisarat valuttava Otherside eivät missään nimessä toimi levyn täyteraitoina, kuten ei muukaan materiaali. Vaikka monta hittiä voisi nostaa muiden yläpuolelle, toimii levy loistavasti nimenomaan kokonaisuutena, ehkäpä juuri monipuolisuutensa ansiosta. Eli tässä sitä olisi tarjolla Rancidin parhaita puolia paketissa, jonka seurassa viihtyy varmasti pitkään, missään vaiheessa ei tule tylsää. Eikä kuulijan tarvitse olla mikään fanaattinen punkin ystävä ihastuakseen yhtyeen lättyyn vuosimallia 2003. Indestructible on ilman epäilystä yksi parhaita menolevyjä kuluvana vuonna!

Kommenttien keskiarvo:

JariJ kommentoi 25.09.2003:

Pisteet:

Mainio "paluu"levy Rancidiltä. En ole bändin tuotantoon ...And Out Come jälkeen ollut kovinkaan mieltynyt, mutta Indestructible on ihan maata. Levyllä useita yhtyeen kirkkaimpaan kärkeen kuuluvia biisejä, joista ekana tulee mieleen Fall Back Down. Vuoden paras punkrock-levy! Rancid Suomeen ja heti.

Laumasielu kommentoi 25.09.2003:

Pisteet:

Hieno levy! Rancid kuuluu allekirjoittaneen ikisuosikkeihin, ja Indetsructiblella bändi palaa hivenen taaksepäin melodiseen ja mukavan nopeatempoiseen katupunkkiin. Hienoimpia hetkiä edustavat ovelan takapotkuinen Red hot moon, westerninen Django ja ihmissuhteen päättymisestä kertova biisikaksikko Ghost band ja Tropical London. Indetructible toimii kuten Rancidin levyn pitääkin - kuulijalle jää energinen olo ja hyvä mieli.

ps. Arvostelulle pisteitä vain yhdeksän koska bassojumala Matt Freeman oli jätetty mainitsematta. :)

walbu kommentoi 25.09.2003:

Pisteet:

jees! rancid suomeen! nyt! heti!

Nimetön kommentoi 01.10.2004:

Pisteet:

Hyvä levy, erinomaisia kappaleitakin (Out of Control, Roadblock, Travis Bickle ym. ym.) löytyy reilusti, mutta kyllä edellinen (2000) levy on ylivoimaisesti Rancidin paras. 18 biisin joukkoon mahtuu kuitenkin muutama täytebiisi liikaa, jotka olisi voinut heivata hyvin mielin menemään.

hemisphere kommentoi 31.07.2006:

Pisteet:

Aivan liikaa täytebiisejä, ei todellakaan hyvä, mut silti ihan ookoo biisejä... Paha sanoo, mut mun mielestä Rancid-2000 levy on porukan paras, tämä ihan erilaista...