Mogwai: Rave Tapes

Rock Action

Mogwai Skotlannin Glasgow´sta on yksi pitkäaikaisia lempibändejäni – ainakin jos ajatellaan nolkytlukua, jolloin nuoren musahörhön korvat olivat herkät ja musiikkimaku kehittynyt jonkun verran aiempaa avaramielisemmäksi. Tutustuin yhtyeeseen Mr. Beast –levyn (2006) aikoihin, ja sen etäännyttävä, mutta samalla suoraviivainen särövalli-orientoituneisuus sai kuuntelemaan uteliaana mitä muuta yhtyeellä oli tarjota. Ääripäästä toiseen hienovaraisesti kurottava Slint-henkinen dynamiikka, valtaviksi kollaaseiksi kasvavat sävellykset, lyömätön melodiataju sekä musiikkibisnestä ja rokkikonventioita anarkistisella virneellä rienaava persoonallisuus viettelivät tehokkaasti punkin ja ysärirockin kasvattaman mieleni.

Skottien levytysura on ollut alusta alkaen epätasainen, mutta yhtye on onnistunut löytämään sinänsä melko rajoitteiseen ilmaisuunsa myös uusia elementtejä. Mikä tärkeintä, yksikään levy ei ole jäänyt vaille valopilkkuja, joten itseään aktiivisesti toistavaksi bändiksi kyse on edelleen varsin laadukkaasta yksilöstä. Kahdeksas pitkäsoitto Rave Tapes ei sinällään tuo tähän näkemykseen mitään uutta.

Ennakkomaistiaisena tarjottu, analogisynakuvioissa ryyditetty Remurdered ja levyn titteli antoivat harhaisen ensikäsityksen, että yhtye olisi astellut retroelektron suuntaan syvemminkin. Tarkemmin tarkastellessa ilmenee, että kyse oli ilmeisesti vain bändille tunnusomaisesta epämääräisestä huumorista. Kokonaisuutena Rave Tapes nimittäin kuulostaa ihan Mogwailta, sekä hyvässä että pahassa. Elektroelementit ovat vain lisäsäväyte, joita ei välttämättä edes huomaa kuin niinä harvahkoina hetkinä, jolloin purpatukset ja sähkörummut esittävät pääosaa.

Pääosin parrasvaloissa viihtyvät kosketinkuviot, kielisoittimet ja tutun kulmikkaalla ryhdillä astelevat tahdit. Silloin tällöin äänikuvaan ilmestyy sievä ihmisääni sellaisenaan, vocoderilla tai samplattuna. Asetelmaltaan uutukainen on oivallista jatkoa edelliselle varsinaiselle pitkäsoitolle (Hardcore Will Never Die, But You Will, 2011). Särövallit loistavat tälläkin kertaa lähinnä poissaolollaan, rakenneajattelussa haiskahtaa krautrock, ja tunnelmassa on havaittavissa enemmän haikeaa valoisuutta kuin tummasävyistä angstia. Kokonaisuutena viimeisin aikaansaannos ei kuitenkaan nouse bändin parhaimmistoon edellämainittujen levyjen sekä Young Team –debyytin (1997) seuraan.

Seesteisten maisemien ja niiden kiehtovien yksityiskohtien hidasliikkeinen ihailu määrittelee Rave Tapesin tahtia hyvinkin pitkälle. Huumori, vakavuus ja suru ovat kaikki läsnä, ja osittain tästä syystä kuuntelukokemuksena levy ei tunnu yhtä palkitsevalta kuin mitä olisin toivonut. Tunteiden skaala on liian tasainen ja kulminoitumaton. Siksi levy ikään kuin alkaa alusta joka kappaleen jälkeen. Käteen ei jää enempää eikä vähempää kuin nippu hyviä biisejä, joista selkeimpinä valopilkkuina jo mainittu Remurdered sekä harsomaisen unelias avausraita Heard About You Last Night. Mogwai ikääntyy arvokkaasti, mutta liiankin rauhaisin mielin.