Run River North: Run River North

Nettwerk

Albuminsa avausraidaksi istutetun Monsters Calling Home -hitin nimen alla aiemmin toiminut kalifornialaiskuusikko onnistuu debyytillään hienosti. Aasialaista sukuperimää edustava yhtye San Fernandosta ei kuulosta juuristaan huolimatta itämaiselta vaan kuusikon ilmavan kepeä indiepop-soundi voisi olla kotoisin melkein mistä vain länsimaisen kulttuuripiirin ilmansuunnalta jossa vastaavaa heleää poppia tehdään. Harva tekijä onnistuu yhdistämään heleät, maanläheisesti hymyilevät soundit ja avaran kasvatuksen yhtä luontevasti hitikkääseen indie-kimallukseen kuin mitä Run River North.

Vaikka Monsters Calling Home on heleine kaarineen ja niitä pohjustavine näppäilyineen ehkä selkein korvamato mukana hoilattavine oo-o-oo -joikuineen, löytyy levyn yhdentoista kappaleen joukosta monia muitakin ilon hetkiä. Heti perään kauniisti viuluilla helisevä Beetle onnistuu tavoittamaan Appalakkien americana-avaruuden ja lyömään sen yhteen ilmavan indierullauksen kanssa. Laulaja-kitaristi Alex Hwangin ja laulaja-kosketinsoittaja Sally Kangin duetto ei varasta showta vaan on yhtä lailla vain toimiva osanen kokonaisuutta kuin viulut, kitara, kaaret, koskettimet tai taputukset. Run River Northin soundin täyteläisyys on nautinnollista. Ei täyteen ahdettua vaan herkullisesti maustettua toimivilla suhdeluvuilla. Kuinkahan ison silauksen lopputulokselle on mahtanut antaa mm. Fleet Foxesin, The Shinsin ja Band Of Horsesin kanssa työskennellyt tuottaja Phil Ek?

Nostatus heleästä näppäilystä toiseen ja kolmanteenkin kerrokseen tapahtuu Lying Beastillä ikään kuin vaivihkaa mutta samalla komealla rykäyksellä toisen säkeen loppupuolella. Koska heleyttä ja pehmeää kosketusta ei hukata, pysyy ilme hymyilevänä ja isoudesta huolimatta helposti tartuttavana. Kliininen stadionkaari ei ole Run River Northin tapa tehdä, vaikka lopputulema on paikoin lähes yhtä massiivinen. Kepeän haikea kantri-folk Run River Run on yksi levyn täysosumia leppoisine tuulineen. Stemma-laulun hienosti eturiviin nostava Growing Up rentoilee viululla maalaten ja näppäillen leppoisasti, menevästi sykkivän, indiefolk-otteestaan huolimatta jopa punk-henkisen Fight To Keepin nostaisin myös yhdeksi tähtihetkeksi.

In The Water hallitsee hienosti hiukan leveämpää soundia. Säröstään huolimatta biisin heleys ei katoa mihinkään vaan Alex Hwangin laulu surffaa hienosti tasapainon säilyttäen ison aallon harjalla. Indie-kuulaasti sykkivä Somewhere pysäyttää levyn äärelleen hienosti ja tarjoilee melankolisesti hymyilevällä soitto-hipsuttelullaan ilmavaa vastapainoa hiukan tummempaan ja syvemmälle kurkottavaan askeleeseen. Ei liikaa kaihokaarta, vaan juuri sopivasti. Edellistäkin hiljaisempana sively-duettona alkava Foxbeard on kaunis ja kasvaa toimivasti kerroksittain muttei kiteytä särö-kasvatuksestaan huolimatta ihan yhtä herkullisesti. Hieman rockimpi Excuses todistaa yhtyeen pärjäävän myös yksinkertaisemman pop-rallatus-kaavan äärellä hienosti, päätöskappale Banner palaa avarasti valssaavan americana-folkin pariin mainiosti. Erittäin maukasta, saako lisää?