Miihkali And The Casters Of The Universe: Miihkali And The Casters Of The Universe

Miihkali

Saatteen mukaan mm. Hullut Hattuset -lastenorkesterista tutun kitaristi Miihkali Jaatisen musiikkiuralla mennään kitara edellä, hassuja asioita tapahtuu ja meininki on maanläheinen. Miihkali And The Casters Of The Universe-yhtyeen puitteissa samoja piirteitä toteutetaan mm. kantria ja sen sukulaisia jatsiin yhdistelevän "cowboy-jazzin" hirtehisessä aitauksessa. Kuusikielisen ohella pianossa, laulussa ja thereminin kanssa operoivan Miihkalin ohella Castersin muodostavat meritoituneet basisti Juho Pöysä ja rumpali Juha Räsänen.

Castersin lehmipoikajatsialbumi rakentuu kappaleista laajalta aikaskaalalta. Osa on Miihkalin jo 2000-luvun alkuvuosina luomia, suurin osa muutaman vuoden takaa. Itse julkaistu levy onkin eräänlainen loppupiste pidemmälle urakalle, mutta joka luo samalla pohjan jolta ponnistaa eteenpäin. Huolimatta osalla olevasta ajan patinasta, materiaali on yhtenäinen ja toteuttaa teemaansa uskollisesti vaikka mausteet keitossa vaihtelevatkin One M, One Delay videopelifuturismista Orkon hilipatihippaavaan rymistelyyn. Laulua käytetään varsin hillitysti (vasta päätösraidalla), eikä sillä krumeloida sävelkynää - keskiössä on soundi ja yhtyeen hilpeän irtonainen ote.

Tarttuva päätösraita Cowboys From Helsinki käyttää hienosti cowboys from hell-ideaa, Aku Ankan rekisterinumerosta(?) ammentava 313 nostaa hilpeys-tason sorsa-töräytyksineen ja Pekka Seppäsen vierailevine klarinetteineen. Purjeluistelua onnistuu hiljentymään ja hiljentämään menettämättä intensiteettiä saatikka kepeää ilmettä, Sex On The Beach kompastelee, häröilee ja veikeilee piilevän koukukkaasti. Thereminiäkin kuullaan kauhu-ulinoineen. Hipsutteleva Vokkolainen synkentää hallitusti ja friikkailee seesteisesti, nousten säröllä ihan aaltoon asti. Latinalaisesta kohtalokkuudesta raukean hymyilevään näppäilyyn vaihtava Muilutus nostaa peukun. Jos yksi pitäisi nostaa johtotähdeksi, antaisin kunnian Cowboys From Helsingille koukukkaine hypnooseineen ja potkuineen, mutta Castersin albumi on enemmän sympaattinen musiikkimatka kuin yksittäisten täkyjen kokoelma. Mielikuvitusrikkaasta kaavasta ja letkeästä toteutuksesta huolimatta pää ei silti räjähdä - hiukan humisee vain. Ei silti mikään perus, vaan hyvä.