Iso Auto: Kultasuu

omakustanne

Aloitetaanpa arvostelu tällä kertaa tylsämielisesti luetteloinnilla: Sielun Veljet, The Mars Volta, Radiohead, King Crimson, YUP, Reino & The Rhinos, Kuha., Gösta Berlings Saga, epämääräinen joukko erinäisiä helisevien kitaroiden indie-yhtyeitä. Tai toiseen tapaan tarkasteltuna: rautalankaiskelmää, punkia, hiphopia, eteeristä progeilua, funkia, hipsteröivää poppia ja ties mitä. Kaikkea edellä mainittua olen bongaavinani yhtyeeltä Iso Auto, kaikkea edellä mainittua levyltä Kultasuu, kaikkea edellä mainittua jopa sen yksittäisten kappaleiden sisältä. Melkoista sekametelisoppaa, sanotte. Niin sanon minäkin, mutta tietoisesti rakennettua sellaista.

Iso Auto on päättänyt olla sortumatta turhaan ylihygienisyyteen. Se välttää varomasta virheitä ja dissonanssia. Se ammentaa yhtäällä kaaoksesta ja osaa kumartaa toisaalla herkkyyden alttarilla. Sen asenteesta huokuu viesti: ”Mennään treenikämpälle, otetaan soittimet ja katsotaan mitä tapahtuu.” Onko tämä totta, en tiedä, mutta sellainen spontaani heittäytyvyys Kultasuusta välittyy.

Miten tämä sitten materialisoituu musiikillisena toimivuutena? Paikon oikeinkin mukavasti. Etenkin Etelä ja Juhlapöydän Konvehti ovat tästä hienoimpia esimerkkejä. Parhaimmillaan Iso Auto on siis silloin, kun se malttaa olla hetken myös hieman pienempi, tai onnistuessaan rakentamaan hallittua dynamiikkaa ison ja pienen, painavan ja herkän välille. Terävimmät kappaleet ovatkin sävellys-sovituksellisesti todellisia onnistumisia, joissa myös lyyrinen puoli on saatu toimimaan oivaltavasti. Valtaosa muustakin tarjonnasta sisältää varsin hyvän perusidean ja näppäriä yksityiskohtia. Silti muutaman kappaleen kohdalla on vaikea välttyä myös lievältä nopean kokoonkursimisen fiilikseltä.

Isossa Autossa on kuitenkin todella paljon potentiaalia ja siksi harmittaakin, ettei levyn soundi- ja tuotantopolitiikkaan ole saatu biiseille oikeuttaa tekevää viimeistelyä. Etenkin laulut jäävät liian usein jalkoihin, vaikka Aku Pakarisen Reino Nordinia muistuttava soundi ja hyvä tulkintakyky ansaitsisivat tulla kuulluiksi. Ehkäpä siksi ihastuin juuri noihin rauhallisimpiin kokonaisuuksiin, joissa vokaaliosuudetkin pääsevät ansaitsemiinsa oikeuksiin. Instrumenttipuolelta täytyy myös erikseen nostaa esiin rytmiryhmän rullaava toimivuus.

Vaikka livemäinen, shamanistinen ja huumorintajuinen orgaanisuus Ison Auton karaktääriin hyvin istuukin, pieni soundillinen tiivistäminen ja aavistus viimeistelyllistä huolittelua, kera parin epätarkkuuden oikaisevan korjausliikkeen, olisivat saattaneet tehdä albumista melkoisen pommin. Sen verran idearikas kokoonpano on joka tapauksessa kyseessä. Jos nyt sattuisin olemaan joku romantisoitu vanhan ajan levy-yhtiö scouttaaja, käväisisin kyllä ainakin yhtyeen livekunnon tarkistamassa.